Neutraalia maaperää ei ole, kun puhutaan ympäristökasvatuksesta

Essi Aarnio-Linnanvuori

Ympäristöaiheet ovat arvolatautuneita ja herättävät ristiriitoja. Siksi poliittisuutta ja arvokeskustelua ei voi välttää ympäristökasvatuksessakaan. Arvolatautuneen sisällön kanssa voi tulla toimeen erilaisin tavoin.

Kulunut lukuvuosi on ollut hyvin mielenkiintoinen ympäristökasvatuksen poliittisesta ja arvolatautuneesta luonteesta kiinnostuneelle tutkijalle, asiantuntijalle tai opettajalle. Paljon huomiota saanut nuorten ilmastoliike on tuonut tämän tematiikan koulujen arkeen ennen näkemättömällä intensiteetillä. Osassa kouluista ilmastolakkoja ja muuta nuorten aktiivisuutta on tervehditty ilolla, kun taas joissakin kouluissa ilmastolakot on tiukasti kielletty. Miksi kouluissa suhtaudutaan niin eri tavoilla nuorten ilmastoaktivismiin?

En ole tehnyt tutkimusta kuluneen talven ilmastoliikkeestä enkä pysty kurkistamaan sen tai tuon opettajan tai rehtorin ajatuksiin. Ympäristöopetuksen arvolatautuneisuutta käsitelleen väitöskirjani tulokset voivat kuitenkin jossakin määrin valaista näitä erilaisia suhtautumistapoja. Haastattelemani peruskoulun ja lukion aineenopettajat kertoivat omista ajatuksistaan koskien poliittisia ja arvolatautuneita opetuksen sisältöjä, ja tunnistin heidän puheestaan erilaisia tapoja suhtautua. Suhtautuminen vaihteli tiukasta neutraaliuden vaatimuksesta pluralismiin ja avoimeen ympäristöadvokaatioon.

Voiko opettaja opettaa vain asioita?

Neutraaliin opetukseen pyrkivä opettaja katsoo opettavansa asioita, ei arvoja. Neutraalia otetta perustellaan myös sillä, että oppilaalla on oikeus muodostaa oma mielipiteensä asiatiedon pohjalta. Neutraaliin pyrkivän opettajan mukaan faktat ovat faktoja, eikä henkilökohtaisiin mielipiteisiin tai arvoihin välttämättä tarvitse puuttua opetuksessa lainkaan. Tällaisen ajattelun johdonmukainen noudattaminen ympäristöaiheita opettaessa on kuitenkin jokseenkin mahdotonta, koska ympäristöaiheet herättävät mielipideristiriitoja ja ajoittain voimakkaitakin tunteita oppilaiden keskuudessa.

Tarve suhtautua opetettavaan aihepiiriin mahdollisimman neutraalisti saattaa liittyä siihen, että opettaja kokee epävarmuutta omasta osaamisestaan keskusteltavaan aihepiiriin liittyen. Toisaalta neutraalilla otteella pyritään vaientamaan oppilaiden keskinäisiä tai opettajan ja oppilaan välisiä mielipide-eroja. Poliittisten ja arvoristiriitojen sulkeminen opetuksen ulkopuolelle ei minun nähdäkseni kuitenkaan anna oppilaalle eväitä kohdata niitä koulun ulkopuolisessa elämässä. Arvot, mielipiteet ja poliittinen lataus ovat opetuksessa väistämättä läsnä, puhuttiin niistä avoimesti tai ei.

Moniarvoisuuden arvo

Pluralistiseen opetukseen pyrkivä opettaja pitää tärkeänä, että luokassa tuodaan esille erilaisia poliittisia näkemyksiä tasa-arvoisina vaihtoehtoina. Opettaja voi tuoda esille omia näkemyksiään, jos niiden avulla saa aikaiseksi hyvän keskustelun. Toisaalta opettaja saattaa esittää myös omalle näkemykselleen vastakkaisia mielipiteitä luodakseen keskustelua.

Pluralistinen opetus tavoittelee oppilaan kriittisen ajattelun kehittymistä ja oman mielipiteen muodostamisen taitoa. Pluralismiin pyrkivässä opetuksessa on kuitenkin tärkeä varmistaa, että virheellistä tietoa ei esitetä eriävän mielipiteen muodossa. Esimerkiksi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen todenperäisyys ei ole mielipidekysymys, vaan perustuu laajaan ja pitkäjänteiseen ilmastotutkimukseen. Sen sijaan nykyisestä tai tulevasta ilmastopolitiikasta voidaan olla monta eri mieltä.

Normatiivinen ja kasvatuksellinen ympäristöadvokaatio

Ympäristöadvokaatiota toteuttava opettaja pitää perusteltuna nostaa ympäristöarvoja niille vastakkaisten arvojen edelle. Perusteluna voi olla ympäristöarvojen sisältyminen opetussuunnitelmaan, jolloin kutsun opettajan ajattelua normatiiviseksi ympäristöadvokaatioksi. Tällöin opettaja ajattelee kasvattavansa oppilaitaan yhteiskunnan auktoriteettien hyväksymään arvomaailmaan. Toisaalta opettaja saattaa katsoa ympäristöarvojen kuuluvan osaksi yleistä hyvää arvomaailmaa, johon kasvua opettajan on oppilaan kasvattajana ja roolimallina syytä tukea. Opettaja kertoo omasta ajattelustaan, mielipiteistään ja arvoistaan oppilaille avoimesti ja antaa siten heille kiinteän kohteen, johon samaistua tai josta erottautua. Tällaista ajattelua kutsun kasvatukselliseksi ympäristöadvokaatioksi.

Normatiivinen näkökulma on sikäli ymmärrettävä, että opetussuunnitelma kieltämättä ohjaa opettajaa ja sisältää ympäristövastuullisuutta painottavan arvopohjan: se siis sekä velvoittaa että oikeuttaa käsittelemään ympäristöarvoja opetuksessa. Opettaja ei ehkä kuitenkaan saa normatiivisesta ajattelusta tukea pedagogiselle työskentelylleen, koska arvot tulevat silloin ylhäältä annettuina. Onko oppilaan mahdollisesti eriävälle mielipiteelle tilaa? Normatiivinen ajattelu myös yksinkertaistaa arvokeskustelua liikaa: opetussuunnitelman arvopohjasta huolimatta yhteiskunnassa on erilaisia arvoja ja mielipiteitä liittyen ympäristöön.

Kasvatuksellinen ympäristöadvokaatio vaatii opettajalta omien arvojensa reflektointia ja oppilaiden kannustamista vastaavaan reflektointiin. Tällainen opettaja ohjaa oppilaitaan lempeästi ympäristöarvojen suuntaan mutta antaa tilaa myös eriäville mielipiteille ja pohdinnoille. Tällainen tasapainottelu on kieltämättä vaativaa ja vaatii pedagogista kokemusta, sinnikkyyttä ja avoimuutta.

Oma, persoonallinen tapa opettaa

Jos ei ole yhtä ainoaa oikeaa arvoa, ei ole myöskään yhtä ainoaa oikeaa tapaa käsitellä arvolatautuneita aiheita koulussa. Jokainen opettaja joutuu etsimään oman, persoonallisen tapansa opettaa. Tutkijana ja ympäristökasvatuksen asiantuntijana suosisin kuitenkin pluralistista opetusta tai kasvatuksellista ympäristöadvokaatiota neutraalin tai normatiivisen opetuksen sijaan. Ympäristökeskustelu on kompleksista ja ristiriitoja herättävää, ja hyvässä ympäristöopetuksessa näitä ristiriitoja uskalletaan katsoa silmiin.