Kuinka kehittää ekososiaalisten arvojen mukaista toimintaa vapaan sivistystyön kentällä?
Mari Korhonen & Antti Saari
Viime vuosina vapaassa sivistystyössä ja aikuiskasvatuksessa on tuotu esille ekososiaalisen sivistyksen ja syväsivistyksen merkitystä osana kentän toimintaa. Näiden sivistyskäsitysten mukaan ekologiset kysymykset sekä inhimillisen ja ei-inhimillisen hyvinvoinnin vaaliminen tulisi asettaa sivistystyön ytimeen jatkuvan talouskasvun ja materiaalisten arvojen sijaan (ks. Salonen & Bardy 2015; Wallen 2019). Ekososiaalisia arvoja on tuotu vapaaseen sivistystyöhön muun muassa kirjaamalla niiden mukaisia tavoitteita kansalais- ja työväenopistojen toimintaperiaatteisiin. Tämä ei kuitenkaan usein yksin riitä, sillä ne vain harvoin siirtyvät koulutusorganisaatioiden arkeen omalla painollaan (ks. esim. Mykrä 2021), vaan tarvitaan myös arvoja jalkautuvaa työtä.
Aikuiskasvatus -lehdessä julkaisemamme tutkimuksen (lue täältä) (Korhonen & Saari, 2023) mukaan syväsivistystä ja ekososiaalista sivistystä jalkauttava työ perustuu yhteisöllisyyteen, yksilöiden vapauteen ja vallan jakamiseen toimijoiden kesken. Tutkimuksemme toteutettiin osansa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa KESTO-hanketta (ks. hankesivu). Tarkastelimme siinä tapaustutkimuksen kautta, kuinka vapaan sivistystyön opistossa kyseisiä arvoja käännettiin opiston toimintaa ohjaaviksi päämääriksi ja käytännöiksi. Tutkimuskohteemme oli Tampereen työväenopiston Syväsivistys ja kestävä kehitys elämäntapana -hanke (ks. blogikirjoitus hankkeesta), jossa havainnoimme opiston noin 30 päätoimiselle työntekijälle suunnattua toimintaa ja haastattelimme hankkeen suunnittelijoita.
Syke-hankkeen tavoitteena oli vahvistaa ekososiaalisia arvoja opiston toiminnassa sekä luoda kestäviä toimintamalleja organisaation arkeen. Pyrkimyksenä ei ollut lisätä yksittäisiä kestäviä tekoja, vaan pohtia, kuinka opiston toiminta voidaan asettaa maapallon kantokyvyn rajoihin siten, että myös ekosysteemin ja yksilön hyvinvoinnin välinen tasapaino voisi toteutua. Tämä edellytti toiminnan merkityksellisyyden ja seuraamusten laajaa pohdintaa, jota tuettiin kokemuksellisen ja luovan työskentelyn keinoin.
Hankkeen aikana henkilökunnan yhteisissä keskusteluissa määriteltiin ekososiaalisuuden sisältöjä ja neuvoteltiin ne opistolle sopiviksi. Hankkeen suunnittelijoille oli tärkeää, että kaikki organisaation jäsenet pääsivät osallistumaan määrittelytyöhön avoimen keskustelun kautta. Näin ekososiaaliset arvot muotoutuivat yhteisiksi, konkreettisiksi periaatteiksi, jotka linkittyivät opiston toimintaan. Tässä sovellettiin erityisesti arvotyöskentelyä, jossa osallistujat pohtivat yhdessä tärkeinä pitämiään arvoja. Havaintojemme perusteella etenkin ohjatut keskustelut olivat tärkeitä eettisen työn toteuttamisessa.
Hankkeen yhdeksi päämääräksi muotoutui kokonaisuuksia ja sen eri osa-alueiden välisiä kytköksiä havaitseva ja pohtiva vapaan sivistystyön toimija. Huomio kohdistui näin myös itseen ja edellytti itsen työstämistä. Muutoksen haluttiin syntyvän mahdollisimman spontaanisti, yksilön autonomiaa kunnioittaen ja ilman tiukkaa normittamista tai ohjausta. Tässä ei kuitenkaan tavoiteltu aikuiskasvatuksen markkinaohjautuneiden muotojen uusliberaalia “yrittäjämäistä” subjektia. Sen sijaan autonomia ilmeni edellytyksenä sille, että yksilö kykeni saavuttamaan ekososiaalisuuden tavoitteet omaehtoisesti muiden tukemana. Asetetut päämäärät edellyttivät niihin sitoutumista, joten hankkeessa panostettiin autonomiaa kunnioittavaan suostutteluun.
Haastattelemamme projektikoordinaattorin mukaan osallistujat kertoivat rohkaistuneensa hankkeen aikana ottamaan kantaa ja toimimaan aktiivisesti organisaatiossaan. Näin hanke vaikutti opiston strategiaan ja toimintasuunnitelmaan, johon kaikki opiston työntekijät eivät aiemmin olleet suoraan voineet vaikuttaa. Toiminta ei siten näyttäytynyt yksisuuntaisena vaikuttamisena, vaan osallistujat otettiin mukaan muotoilemaan hallinnan tavoitteita ja keinoja toiminnan kaikissa vaiheissa. Haasteeksi koettiin työyhteisön ja yksittäisten työntekijöiden kiire ja se, että sen johdosta toiminta usein eteni reflektoimattomien periaatteiden pohjalta “autopilotilla”. Siksi muutos edellytti pysähtymistä oman toiminnan ja arvojen äärelle, mikä näyttäytyi sekä autonomian että tavoitteisiin tähtäävän toiminnan ehtona.
Havaintojemme mukaan Syke-hankkeessa ensisijaista oli koko organisaation osallistaminen ekososiaalisten arvojen kääntämiseen ja jalkauttamiseen. Keskeistä oli yhdessä muokata opiston toimintaa – ja samalla itseään – yhteisten arvojen ja periaatteiden mukaisesti. Hankkeen kokemukset osoittavat, että vapaassa sivistystyössä, kuten myös muilla koulutuskentillä, kestävä muutos edellyttää yhteisöllistä oppimista, johon kaikilla tulisi olla tilaa ja mahdollisuuksia osallistua.
Lähteet:
Korhonen, M., & Saari, A. (2023). Ekososiaalinen sivistys kääntämisen prosesseina työväenopistossa. Aikuiskasvatus, 43(4), 230–242. https://doi.org/10.33336/aik.131889
Mykrä, N. (2021). Peruskoulu ekologista kestävyyttä edistämässä: Toiminnanteoreettinen tutkimus koulun monitasoisesta muutoshaasteesta. Tampere: Tampere University Press.
Salonen, A. O. & Bardy, M. (2015). Ekososiaalinen sivistys herättää luottamusta tulevaisuuteen. Aikuiskasvatus, 35(1), 4–15. https://doi.org/10.33336/aik.94118
Wallén, B. (2021). Syväsivistys. Helsinki: Vapaa Sivistystyö ry.
Kirjoittajista Mari Korhonen toimii väitöskirjatutkijana ja Antti Saari apulaisprofessorina Tampereen yliopistossa