Ekososiaalisen sivityksen tulisi saavuttaa myös aikuiset – mutta miten?
Sami Keto
“Suomen luonnosta 70 prosenttia on jo hävitetty, siksi luontokadon pysäyttäminen vaatii jyrkkiä toimia”, otsikoi Helsingin Sanomat luontokatoa käsittelevän juttunsa (Pelli 2023) noin vuosi sitten joulukuussa 2023. Jyrkkiä toimia ei kuitenkaan ole tullut, eikä näytä lähitulevaisuudessakaan tulevan – ainakaan oikeansuuntaisia. HS:n viime vuonna teettämän kyselyn (Ellonen 2023) mukaan puolet suomalaisista ei ole huolissaan luontokadosta tai ilmastonmuutoksesta, joten ongelmana eivät ole vain nykyisten ympäristöpolitiikasta vastuussa olevien päättäjien asenteet.
Yksi ryhmä Suomessa näyttää suhtautuvan ekologiseen kriisin vakavammin: 15–29-vuotiaat nuoret, joiden ympäristöasenteita tarkasteltiin vuoden 2021 Nuorisobarometrissä. Nuorista 76 % tuntee surua luontokadosta, ja 86 % katsoo, että luonnon itseisarvo tulisi huomioida päätöksenteossa. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä pitää erittäin tärkeänä 61 % ja melko tärkeänä 32 % nuorista. Eläinten oikeuksia he pitävät lähes yhtä tärkeänä, kun taas vain 17 % pitää talouskasvun säilyttämistä keinolla millä hyvänsä erittäin tärkeänä.
Kun nuoret kohtaavat aikuisten asenteita ja politiikkaa, jossa talouskasvun kiihdyttäminen keinolla ja hinnalla millä hyvänsä on ainoa tavoite, he ahdistuvat. Tutkimusten mukaan merkittävä osa nuorista uskoo, että ekokriisi johtaa ihmiskunnan tuhoon (mm. Hickman ym. 2021). Nuoret tuntevat toistuvasti joutuvansa petetyiksi vanhempien sukupolvien ja päättäjien toimesta, kun kyse on kestävän tulevaisuuden turvaamisesta. Nuorten ympäristöahdistukseen esitetään usein lääkkeeksi nuorten suojaamista ekokriisiin liittyvältä uutisoinnilta. Tämä olisi kuitenkin nurinkurista, koska juuri nuorten ympäristöasenteet ovat linjassa tutkimuksen viestin kanssa. Tiedonvälitys on siis nuorten kohdalla onnistunut ja aikuisten kohdalla epäonnistunut.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, totesi Juho Paasikivi aikoinaan. On kuitenkin tunnustettava myös se tosiasia, että tosiasioiden tunnustaminen voi olla hyvin vaikeaa – varsinkin silloin kun se haastaa omaa maailmankuvaa. Kestävyyskasvatuksen tunnettu haaste on, että pelkkä tiedon lisääminen ekologisesta kriisistä ei vaikuta lisäävän kestävyysmurrosta tukevia toimia. Oleellinen ero nuorten ja aikuisten suhtautumisessa ekokriisiin ei välttämättä johdu tiedon määrästä – molemmat ilmoittavat median ja sosiaalisen median pääasiallisiksi tiedonlähteikseen – vaan kyvyssä ottaa vaikeaa tietoa vastaan.
Tässä nuorilla on etulyöntiasema: toisin kuin aikuiset, he ovat – tai ainakin ovat olleet viime vuosiin asti – koulun ja muiden kasvatusinstituuttien piirissä. Ennen Suomen nykyisiä opetussuunnitelmia laadittaessa oli havaittu, että kestävän elämäntavan mahdollistamisessa pelkkä tiedon lisääminen kulutus- ja kulkutavoista ei riitä, vaan tarvitaan myös syvällisempää muutosta maailmassa olemisen tavassa. Muutoksen tunnistamiseksi ja ohjaamiseksi koulun eri tasojen opetussuunnitelmiin kirjattiinkin ekososiaalisen sivistyksen tavoite, jota ilmaistaan hyvin Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa: “Ihminen on osa luontoa ja täysin riippuvainen ekosysteemien elinvoimaisuudesta. Tämän ymmärtäminen on keskeistä ihmisenä kasvussa”.
Kuinka voisimme tarjota aikuisille parempia mahdollisuuksia sivistymiseen? Elinikäisen oppimisen periaate korostaa, että kasvatus kuuluu myös aikuisille, mutta nykyisin aikuiskasvatus painottuu osaamisen kehittämiseen ihmisenä kasvun sijaan. Ekososiaalisen kansansivistyksen edistämiseksi tarvittaisiin sekä nykyisten aikuiskasvatusinstituutioiden sivistystyön vahvistamista että uusien perustamista. Lisäksi tulisi osallistaa työpaikat ja muut aikuisten yhteisöt tähän hankkeeseen. Tiedonvälityksen rooli on edelleen tärkeä, mutta oleellista on tunnistaa, mitä muuta tarvitsemme tiedon lisäksi.
Ekososiaalisen kasvatus tarjoaa tiedollisen puolen lisäksi ratkaisuksi kontemplatiivista pedagogiikkaa, jolla viitataan tietoisuus-, tunne-, havainnointi- ja vuorovaikutustaitoja kehittäviin menetelmiin. Kontemplatiivisesta pedagogiikasta voi tulla monille mieleen meditaatio, ja se taas saattaa nostaa karvat pystyyn. Yksittäisten menetelmien sijaan kontemplatiivisuuteen kannattaa kuitenkin suhtautua lähestymistapana, joka perustuu empatiaan, mielikuvitukseen ja moniaistiseen keholliseen läsnäoloon. Samat lähestymistavat on usein käytössä taidelähtöisessä työskentelyssä, ja siksi aikuisten ekososiaalisessa sivistämiseen tarvitaan myös aikuiskasvatuksen ja taiteen vahvistuneita ja uudenlaisia kumppanuuksia. Tulisi hylätä naiivi ja vanhentunut käsitys ihmisestä rationaalisena koneena, ja tunnistaa ihminen kokonaisvaltaisemmin havaitsevana, aistivana, tuntevana, tahtovana ja tiedostavana olentona. Ihmisenä kasvu ja sivistys koskettaa näitä kaikkia ihmisyyden osa-alueita.
Kirjoittaja Sami Keto on ekologi ja kasvatustieteilijä Tampereen yliopistosta.
Lähteet
Ellonen, P. (2023). Suomen luonnosta 70 prosenttia on jo hävitetty, siksi luontokadon pysäyttäminen vaatii jyrkkiä toimia. Helsingin Sanomat. Saatavilla osoitteessa https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009376712.html
Hickman, C., Marks, E., Pihkala, P., Clayton, S., Lewandowski, R. E., Mayall, E. E., … & Van Susteren, L. (2021). Climate anxiety in children and young people and their beliefs about government responses to climate change: a global survey. The Lancet Planetary Health, 5(12), e863-e873.
Kiilakoski, Tomi (toim.) (2021): Kestävää tekoa. Nuorisobarometri 2021. Valtion nuorisoneuvosto. Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Paino: Hansaprint, 2022. Saatavilla osoitteesta https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2022/03/nuorisobarometri2021-web.pdf
Pelli, P. (2023). Yli puolet suomalaisista valmiita tinkimään elintasostaan ilmaston vuoksi. Helsingin Sanomat. Saatavilla osoitteessa https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010041345.html
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014). Opetushallitus. Saatavilla osoitteesta https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf
