Merkittävät lapsuudenkokemukset ja ympäristökasvatus
Sirpa Tani
Monet ympäristökasvatuksen tutkijat ovat selvittäneet sitä, millainen tausta ja millaisia lapsuuden kokemuksia ympäristönsuojeluun aktiivisesti suuntautuneilla aikuisilla on ollut. Useat heistä ovat todenneet, että ulkona liikkuminen, luontokokemukset sekä ympäristöjärjestöissä toimiminen ovat olleet tärkeitä positiivisten ympäristöasenteiden syntyyn vaikuttaneita tekijöitä. Jotkut tutkijat ovat puolestaan kritisoineet sitä, kuinka tehdyt tutkimukset ovat useimmiten keskittyneet määrällisten tekijöiden analysointiin ja kuinka vähän on kiinnitetty huomiota tunnekokemusten selvittämiseen.
Omassa tutkimuksessani halusin keskittyä nimenomaan lapsuuden ympäristöihin liitettyjen tunteiden kartoittamiseen. Analysoin sitä, millaisia ympäristöjä ympäristökasvatuksen opiskelijat pitivät itselleen tärkeinä. Olisiko niin, että ympäristökasvatuksesta kiinnostuvat nimenomaan niin sanotut luontoihmiset vai olisiko opiskelijajoukossa myös erilaisista taustoista tulevia?
Keräsin aineistoja Helsingin yliopistossa pitämälläni Ympäristökasvatuksen perusteet -kurssilla vuosina 2013 ja 2015. Kuusikymmentäviisi opiskelijaa seitsemästä eri tiedekunnasta osallistui tutkimukseen kirjoittamalla esseen tekijöistä, jotka olivat vaikuttaneet heidän ympäristöarvostuksiinsa. He kirjoittivat myös siitä, millaisissa ympäristöissä he tunsivat ”olevansa kotonaan”.
Analysoidessani esseitä huomasin, kuinka ennakkokäsitykseni luontokokemusten keskeisyydestä ei pitänyt kaikkien opiskelijoiden kohdalla paikkaansa. Monet vastaajat kirjoittivat toki luonnosta ja sen merkityksestä itselleen ja omien ympäristökokemustensa rakentumiselle. Osa vastaajista kertoi yksityiskohtaisia tarinoita siitä, kuinka he olivat viettäneet lapsuutensa kaupungissa ja kuinka he olivat löytäneet lähiympäristöstään loputtomasti kiehtovaa tutkittavaa. Joillekin luontoon liittyi negatiivisia kokemuksia: pelkoja tai tunnetta siitä, että he olivat joutuneet luontoretkille vasten tahtoaan. Aikuisena heidän suhtautumisensa oli kuitenkin muuttunut: omat elämänkokemukset olivat vaikuttaneet siihen, millaisia ympäristöjä he nyt arvostivat. Moni korostikin, kuinka he näkivät monenlaisissa ympäristöissä kiinnostavia asioita, ja kuinka he viihtyivät sekä luonnossa että kaupungissa.
Tutkimukseeni osallistui hyvin monenlaisista taustoista tulevia opiskelijoita. Osa heistä oli ns. luontoihmisiä, osa urbaanin ympäristön arvostajia. Yhteistä heille kaikille kuitenkin oli lapsuuden ympäristökokemusten tärkeys: se, että he olivat saaneet liikkua arkiympäristössään ilman jatkuvaa aikuisten valvontaa. Tärkeää oli myös sosiaalisen ympäristön vaikutus: vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset ja kaverit vaikuttivat vahvasti siihen, millaisia ympäristökokemuksia heille oli lapsuudessa muodostunut ja millaiseksi heidän ympäristösuhteensa oli myöhemmin rakentunut. Tässä on tutkimukseni tärkein viesti: lapset tarvitsevat itsenäisen liikkumisen vapautta samalla kun he tarvitsevat ympäristön kokemista muiden ihmisten seurassa. Tätä lasten liikkumisen vapautta kannattaa jatkossakin puolustaa.
Lisää aiheesta:
Tani, Sirpa (2016). Reflected places of childhood: applying the ideas of humanistic and cultural geographies to environmental education research. Environmental Education Research. doi: 10.1080/13504622.2016.1269875.
Sirpa Tani on maantieteen ja ympäristökasvatuksen professori Helsingin yliopistossa. Hän toimii myös SIRENEn johtoryhmän puheenjohtajana.
Kuva: Sirpa Tani
