Ruumiita taivaalla

Anu Koskinen

Valmistelen presentaatiota konferenssiin. Tarkoitukseni on puhua Foucault´sta, ruumiista ja ilmastonmuutoksesta. Mietin eri vaihtoehtoja. Puhuisinko vain ja näytänkö fyysistä liikettä? Havainnollistanko työtapojani tai niiden tuloksia? Tekisi mieli jättää power point -esitys pois kokonaan. Näyttäisinkö videolta pätkän ohjaamastani ilmastonmuutosaiheisesta Tältä planeetalta -esityksestä? Vaikka sen, jossa päähenkilö puolisoineen keskustelee tulevista New Yorkin
lennoistaan ja niiden ilmastovaikutuksista?

Presentaation pohtimisen lomassa muistan konferenssiin liittyvät käytännöllisemmät tehtävät. Rekisteröidyn osallistujaksi. Varaan hotellit.

Sitten varaan lentoliput Chicagoon ja takaisin.

Muistan vielä ajan, jolloin lentolippujen varaaminen oli riemun hetki, tai vähintäänkin mukavalla tavalla jännittävää. Enää ei ole se aika. Nykyään lentojen varaus tuntuu suorastaan ahdistavalta. Puhun työkseni ihmisruumiista ilmastonmuutoksessa ja siirtelen omaa ruumistani taivaan kautta tuhansien kilometrien päähän ja takaisin. Atmosfair -laskurin mukaan edestakaisten Chicagon lentojeni hiilijalanjälki on yli 3600 kiloa hiilidioksidia. Syksyisen seminaarimatkani Pariisin-lennot kuormittivat ilmakehää noin 900 hiilidioksidikilon edestä. (www.atmosfair.de)

Minulla on haave. Siinä voisin hoitaa kaiken matkailuni lentämättä, mieluiten junilla, rahtilaivoilla tai vaikka polkupyörällä. Nelihenkinen perheeni on jo monena kesänä matkustanut ainoastaan reilaamalla ympäri Eurooppaa. Työaikatauluni ovat muutaman kerran sallineet lentämättömyyden. Tukholman konferensseihin en edes harkitsisi lentäväni. Latviaan pääsi sujuvasti puolessa päivässä laivalla ja linja-autolla. Reilimatka Berliiniin vei vajaat pari päivää yhteen suuntaan. Matkat hyödynsin kätevästi kirjoitus- ja lukemistöiden parissa. Ongelmatonta ei toki ole lauttaileminenkaan. Matkustan kuitenkin mieluummin kulkuneuvolla, jonka mukana kulkee myös rahtia. Rahtaamistehtävänsä johdosta lautat kulkisivat myös ilman matkustajia, vaikkakin harvemmin.

Näiden matkojen yhteydessä huomaa, kuinka eri tavoin eri ihmiset suhtautuvat työmatkojen ympäristökuormitukseen. Teatteri- ja tutkimusalalla moni hymyilee vinosti kuullessaan junailustani, sillä tavoin kuin innokkaalle idealistiteinille hymyillään. Vielä useampi sivuuttaa aiheen kokonaan, enkä minä jatka keskustelua. En halua tyrkyttää ratkaisujani kenellekään. Latvian workshopia ohjanneille aktivisteille lentämättömyys oli itsestäänselvyys. He itse matkustivat paikalle Ranskasta maata pitkin eivätkä halunneet osallistujienkaan saapuvan lentäen. Miten virkistävää. Jollekulle ratkaisuni oli normaali ja arkipäiväinen.

Olen esiintynyt useammassa kiertueteatterissa. Viimeisin kokemus Kansallisteatterin kiertuenäyttämöltä oli miellyttävän ilmastoystävällinen. Reissasimme maata ja hieman vettäkin pitkin, enimmäkseen julkisilla kulkuvälineillä. Kukin neljän hengen ryhmästämme veti perässään yhtä pyörällistä pakaasia. Niihin mahtui koko tarpeisto, esiintyjien vaatteet sekä vähäinen ääni- ja valotekniikka. Nyt unelmoin Tältä planeetalta -esityksen Euroopan-kiertueesta, jota varten esityksen ulkoiset puitteet kevennettäisiin perässä vedettävien pakkausten kokoisiksi. Esityskiertue Interrail-korteilla!

Atlantin takana, Chicagon kupeessa, odottaa tapaaminen monen kiinnostavan tutkijan kanssa, workshop ja tilaisuus esitellä omaa tutkimustaan koko lihallisuudessaan. Kuinka usein tarvitsen sellaisia mahdollisuuksia, jotta voin toimia tutkijana? Kuinka usein voisin jättää lentomatkan väliin ja keskittyä sähköiseen ajatustenvaihtoon tai lähempänä tapahtuvaan vuorovaikutukseen?

Kirjoittaja on näyttelijä ja Koneen säätiön rahoittama post doc -tutkija. Koneen säätiö on hyväksynyt Koskisen tutkimukseen liittyvien matkojen kuluiksi vapaaehtoisen lentomaksun, jolla pyritään korjaamaan lentämisen aiheuttamia ympäristöhaittoja.

Kuva: Alisa Javits. Kuvassa pohditaan, että lentääkö vai ei. Kuvassa näyttelijät Jaana Pesonen ja Nora Rinne.