Ympäristöorientoitunut taidekasvatus goes posthumanismi – erään kurssin anatomia
Henrika Ylirisku
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa on kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa jo pitkään opetettu valinnaista maisterikurssia nimeltä Art and Environmental Education. Tämän kurssin tavoitteena on syventää eritoten opiskelijoiden käsitteellistä ja teoreettista ymmärrystä ympäristö ja kestävyyskasvatuksen sekä taiteen ja taidekasvatuksen potentiaalisista yhteyksistä.
Olin kurssin opettajana valinnut lukuvuoden 2016-2017 kurssin syventymiskohteeksi posthumanismin ja eritoten ihmiskeskeisyyden kritiikistä nousevat teemat. Intensiivikurssi sisälsi kontaktiopetuksen lisäksi ennakkolukemistoa, lokipäiväkirjan pitämistä sekä henkilökohtaisen taiteellis-tutkimuksellisen projektin suunnittelemisen ja toteuttamisen kurssin lopuksi.
Kontaktiopetuspäivien päätteeksi keskustelimme päivän herättämistä ajatuksista ja tunnelmista kuvantekemisen äärellä. Kuva kielen ongelmallisuudesta: hierarkkisia valtarakenteita ja toiseuttavia käsitteitä valuu suusta.
Kurssin kontaktiopetusjaksolla käsittelimme ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen perinteitä, kestävyyden käsitteen tulkintoja sekä kuvataidekasvatuksen alan sisällä kehittyneitä erilaisia lähestymistapoja eko-sosiaalisen kestävyyden kysymyksiin. Posthumanistista ajattelua käsittelimme tekstien lukemisen ja luennon lisäksi keskustelemalla erilaisista taide-esimerkeistä, joita niin opiskelijat, kurssin opettaja kuin vieraileva asiantuntija, kuvataidekasvatuksen professori Helena Sederholm, oli valinnut. Tutustuimme muun muassa Patricia Piccininin veistoksiin, Anna Lepän maalauksiin, Agnes Meyer Brandisin teoksiin sekä Thomas Thwaitesin Goatman-projektiin.
Vierailevat luennoitsijat toivat kiinnostavia näkökulmia ja käytännön esimerkkejä kurssin teemoihin. Sosiologi Salla Tuomivaara piti luennon eläimen ja ihmisen kulttuurisesta rajasta ja kirjailija Laura Gustafsson vieraili puhumassa Toisen näkökulman etsimisestä oman taiteellisen työnsä kautta (esim. Toisten historia –projekti kuvataiteilija Terike Haapojan kanssa). Kuraattori Ulla Taipale esitteli meille tieteen ja taiteen rajoja hienolla tavalla murtavia taideprojekteja (esim. Melliferopolis).
Opiskelijat ohjasivat kurssin lopuksi pareittain ryhmälle pieniä opetuskokeiluja teemoista, joista olivat kurssin aikana kiinnostuneet. Monet näistä opetuskokeiluista käsittelivät ei-inhimillisen kohtaamista ja kanssaolemisen teemoja.
Kuvallis-tekstuaalinen kokeilu ei-inhimillisen kanssa kirjoittamisesta Minervankadun rakennustyömaan vieressä.
Kurssin päättävät taiteellis-tutkimukselliset projektit ovat valmistumassa muutaman viikon kuluttua. Kurssin opettajana olen jo valmiiksi tyytyväinen siitä leikillisestä kokeilevuudesta ja ennakkoluulottomasta toisin näkemisen ja tekemisen asenteesta, joilla tulevat kuvataidekasvattajat lähtivät kurssiprojekteja toteuttamaan. Eräs opiskelija aikoi jakaa kokemuksiaan ”koti”vuorestaan Itävallassa. Toinen lähti koiran kanssa residenssiin tutkimaan lajien keskinäistä kanssaolemista ja taiteen tekemistä. Kolmas ryhtyi projektiin, jossa kuunteli iltaisin Bachia pavuntaimien kanssa. Mahtavatko opiskelijat löytää valitsemiinsa posthumanistisiin teemoihin taiteellisen lähestymistavan kautta sellaisia kokemuksellisia tulokulmia, jotka jäisivät teoreettisella opiskelulla tavoittamatta?
Henrika Ylirisku on kuvataiteen ja maantieteen opettaja (TaM), joka tekee väitöskirjaa Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa ympäristö- ja kestävyysorientoituneesta kuvataidekasvatuksesta. Hän toimii myös tuntiopettajana kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa.
Kuvat: Henrika Ylirisku
