Ihmisyys-teemasta antroposeeniin: mikä muuttuu taidekurssilla?

Sanna Lehtinen

Kun Aalto-yliopiston taidekurssin teema vaihdettiin ihmisyydestä antroposeeniin, huoli ihmisen ja ympäristön suhteesta löytää kanavan taiteellisesta ilmaisusta.

Opetan estetiikkaa Ajatus-taidejaksolla, joka järjestetään Yhteisen opetuksen yksikön (YoYo) toimesta kaikille Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kandiopiskelijoille. Kurssi on viimeinen kolmesta kurssista, jotka muodostavat yhteiset taide- ja teoriaopinnot. Opiskelijat ovat yleensä opintojensa toisella tai kolmannella vuodella eli heillä on jo kokemusta korkeakouluopiskelusta ja omasta alastaan. Estetiikka yhdessä taidehistorian kanssa muodostaa kurssin teoriaosuuden. Varsinaisesta taideopetuksesta vastaavat etabloituneet ammattitaiteilijat. Kurssin teemana oli kaksi ensimmäistä vuotta ”Ihmisyys”, mutta se vaihdettiin pitkien keskustelujen jälkeen ”Antroposeeniin”. Nyt meillä on kokemusta uudesta teemasta kahden toteutuksen verran ja on aika pohtia tapahtunutta muutosta.

”Kurssin aihe oli todella kiinnostava ja ajankohtainen. Ihmisyys ja sen suhde ympäristöön antroposeenin puitteissa mahdollisti hyvin monenlaiset lähestymistavat. Kuten kurssin aikana huomasimme, on mahdotonta olla käsittelemättä antroposeenia kun tekee töitä ihmisenä. Jollakin tavalla nämä aina kietoutuvat yhteen.”

– opiskelijapalaute ensimmäisestä antroposeeniteemaisesta kurssista

Käsin ja käsittein operoimista harjoittelemassa

Estetiikan näkökulmasta Ajatus on erityisen kiinnostava kurssi, koska sen aikana kehitetään erityisesti opiskelijoiden käsitteellisiä valmiuksia. Kurssi tarjoaa parhaimmillaan vapaan ja kriittisen ajattelun alustan, jonka puitteissa pääsee ottamaan etäisyyttä oman oppiaineen konventioihin.

Antroposeeni-teeman myötä taideopetus ja ympäristökasvatus nivoutuvat yhteen Ajatuksessa. Toisaalta ne kohdat, joissa on hankausta näkökulmien välillä, tarjoavat tärkeän tilaisuuden pohtia uusia ratkaisumalleja ja opetella suhtautumistapoja. Näin esimerkiksi kun opiskelijat pohtivat taiteen ekologisuutta ja konkreettisesti teoksissa käyttämiensä eri materiaalien kierrättämistä. Antroposeenin myötä pohdinta ohjautuu koskemaan luontoa ja ympäristöä ja esimerkiksi ihmishahmoja näkyy konkreettisesti vähemmän kurssin lopputöissä. Sen sijaan kasvit ja eläimet ovat olleet lopputöissä vahvasti läsnä samoin kuin erilaiset materiaalien tutkimiseen perustuvat työt.

Kun kurssia 2,5 vuotta sitten opetettiin ensi kertaa, antroposeeni ei ollut tuttu käsite kenellekään silloisista opiskelijoista. Teen yhä gallupia kurssilla siitä, miten moni on ylipäätään kuullut sanan aiemmin.  Kahdessa viime ryhmässä käsiä on noussut jo huomattavasti aiempaa enemmän. Ympäristöhuolen valtavirtaistuminen näkyy myös opiskelijoiden kysymyksissä ja ylipäätään siinä, että kaikki jakavat kiinnostuksen ympäristöestetiikan teemoja kohtaan eikä niihin paneutumista tarvitse enää erikseen perustella. Eri aloille suuntautuvan sukupolven läpäisee jo tietoisuus siitä että ekologisuus on luovassa työssä käsitettävä aiempaa radikaalisti laajemmassa merkityksessä.

Estetiikan kautta on mahdollista näyttää opiskelijoille miten yleisestä tulee yksityistä. Omat kokemukset erilaisista ympäristöistä auttavat hahmottamaan, missä määrin ympäristön muutokset näkyvät, tuntuvat ja jopa haisevat. Omakohtainen kokemus yhdistyy tietoon ympäristön prosesseista ja ihmisen vaikutuksesta niihin. Pohdimme opiskelijoiden kanssa esimerkiksi mitä ajattelemme lahopuista metsässä tai miten suhtautuminen maalaismaisemaa täplittäviin tuulivoimaloihin on muuttunut pienessä ajassa. ja mitä se kertoo esteettisistä arvoistamme Mietimme yhdessä, mitkä piirteet ekologisesti kestävässä muotoilussa tekisi siitä myös esteettisesti kestävää.

Kuvassa Aino Vaarnon teos esc, jota kurssin opettajat Tuija Peltomaa, Antti Tanttu, Andy Best ja Marja Viitahuhta tarkastelevat ensimmäisen antroposeeni-teemaisen kurssin päättäneessä kritiikkipäivässä 14.12.2017. Kuva: Sanna Lehtinen

Epävarmuuden sietämistä opettelemassa

Ympäristöhuolen ja -ahdistuksen lisääntyminen opiskelijoiden keskuudessa on herättänyt aiheellisesti huolta viime aikoina. Heille on tärkeää voida jollain tavalla asemoida itseään tulevaisuuden tekijöinä ja oman alansa osaajina suhteessa ilmastonmuutoksen kaltaisiin laajoihin ilmiöihin. Epävarmuuden sietäminen ja lisääntyvän ambivalenssin kanssa eläminen on kuitenkin osa sitä maailmaa, johon nämä opiskelijat tulevat valmistumaan.

”Antroposeeni oli aiheena vaikea. Itselläni ei ollut asiaan entuudesta juuri kosketuspintaa — enkä halua luoda työtä aiheesta jota en itse oikeasti tunne.”

– Opiskelijapalaute ensimmäisestä antroposeeniteemaisesta kurssista

Aihe on herättänyt myös vastareaktioita. Kurssi sisältää epämukavauusalueella liikkumista niin teeman, teorian kuin käytännön työskentelynkin osalta. Siirtymä Ihmisyys-teemasta Antroposeeni-teemaan vaatii näkökulman muutosta myös opettajilta. Lamaantumisen sijaan omien taitojen kehittäminen sekä saatavilla olevan tiedon tulkitseminen ja kriittinen reflektio ovat välineitä joita voi harjoitella kurssin aikana: kitka ja kyseenalaistaminen ovat olennainen osa mitä tahansa luovaa prosessia.

Estetiikan opettajan näkökulmasta kurssi nivoo yhteen teemoja, jotka ovat keskeisiä myös alan tutkimuksessa tällä hetkellä. Etenkin ympäristöestetiikka eri muodoissaan on jälleen erityisen ajankohtaista, kun esimerkiksi selkeä jako luonnonympäristöihin ja ihmisympäristöihin on lopullisesti hälvenemässä antroposeeniajattelun myötä.

Ympäristöhuoli konkretisoituu taiteen avulla

Vastauksena otsikossa esitettyyn kysymykseen: kurssin teeman muututtua kaikki muuttuu, vaikka oikeastaan yllättävän vähän muuttuu. Antroposeeni antaa Ihmisyys-teemaan verrattuna täysin erilaisen näkökulman taiteen tekemiseen, mutta silti siinäkin ihminen on keskiössä. Antroposeeni ei ohjaa sulkeutumaan itsetutkiskeluun vaan ihminen on vahvemmin olemassa suhteessa johonkin: muihin lajeihin, ympäristöön, myös suhteessa toisiin ihmisiin ennen, samaan aikaan tai tulevaisuudessa. Fokus kurssilla on nyt ihmisen toiminnan, ajattelun ja olemisen seurausten ja jälkien tarkastelussa. Näin myös estetiikan esseetehtävässä jonka tehtävänanto ”Millaisen esteettisen jäljen haluan jättää maailmaan?” ohjaa pohtimaan omien valintojen puitteita ja seurauksia.

Taiteen rooli suurten ja kipeiden kysymysten pohtimisessa on vahva kun ympäristötietoisuutta halutaan kultivoida yksilötasolla. Taide konkretisoi ongelmia, osoittaa erilaisia mahdollisuuksia ja luo toivoa. Ihmiskunta on ennenkin visioinut taiteen avulla tulevaisuuttaan, eikä antroposeenin kanssa elämiseen opetteleminen ole tässä laajuudestaan huolimatta poikkeustilanne. Taide osoittaa myös kentän, jossa opiskelijat voivat kokeilla ja erehtyä. Omaan oppiaineeseen liittyvät paineet parhaimmillaan jäävät hetkeksi taka-alalle ja ehkä viimeistä kertaa opintojen aikana voi kokeilla tekniikoita joita ei omalla alalla käytetä. Materiaalien ja välineiden käytön kautta oman jäljen jättäminen konkretisoi yksilötasolla maailman muokkaamisen teemaa, joka koko populaation tasolla on muodostunut ongelmalliseksi.

Sanna Lehtinen on estetiikan tutkijatohtori Helsingin yliopiston Kestävyystieteen instituutissa (HELSUS) ja tuntiopettaja Aalto-yliopistossa.

Kuvat: Sanna Lehtinen