Ole kanssa-tuntija

Panu Pihkala

Ympäristöongelmat ja etenkin ilmastonmuutos herättävät voimakkaita tunteita. Suomessa on tultu uudenlaiseen tilanteeseen kesän 2018 myötä. Äärisäät ja IPCC:n ilmastoraportti ovat entisestään voimistaneet tunteita ja lisänneet julkista huomiota ympäristöongelmille. Tästä seuraa kasvattajille suuri tarve: tunteiden käsittely. Kasvattajilla on haaste ja tehtävä olla kanssa-tuntijoita.

Valmistelen paraikaa tutkimusartikkelia siitä, millaisia teoreettisia ja käytännöllisiä oivalluksia tunteiden käsittelystä on kansainvälisessä kirjallisuudessa. Juuri äskettäin, 15.-16. marraskuuta, keskustelin aiheesta esitelmässäni Tampereella, valtakunnallisilla Kasvatuksen päivillä.

Kansainvälisessä tutkimuksessa on korostettu elämän merkityksellisyyden vahvistamista ilmastokasvatuksessa (meaning-focused coping, etenkin Maria Ojalan tutkimukset). Tällaisessa metodissa yhdistyy sekä ongelmanratkaisu että tunteiden käsittely. Omassa tutkimuksessani selvennän vaikeiden tunteiden roolia tällaisessa kasvatustoiminnassa. Esitän, että jaottelua negatiivisiin ja positiivisiin tunteisiin on tarkasteltava kriittisesti, sillä myös negatiivisiksi määritellyt tunteet voivat osoittautua kestävyysmuutosten voimavaraksi. Tuore tutkimus ympäristösurusta ja ympäristöahdistuksesta auttaa ymmärtämään myös kasvatustilanteita entistä paremmin.

Liitän analyysini tuoreeseen suomalaiseen kestävän kehityksen kasvatuksen ja ympäristökasvatuksen tutkimukseen. Essi Aarnio-Linnanvuoren väitöskirja (2018) kannustaa opettajia kanssaoppijoiksi ympäristökasvatuksessa. Esitän, että kanssaoppijuuteen liittyy myös kanssatuntijaksi uskaltautuminen. Vastuullisessa ilmastokasvatuksessa käsitellään myös tunteita, mutta rakentavalla tavalla. Kasvattaja voi ymmärtää kasvatustapahtuman osallistujia vain sitä kautta, että hän tarkastelee sekä teoreettisesti että omakohtaisesti tunteiden vaikutusta.

Riittävä valmistautuminen mahdollistaa sen, että kasvattaja kykenee luomaan turvallisen yhteyden ja yhteisymmärryksen ilmapiirin. Olennaisia metodeja tähän ovat se, että kasvattaja myöntää avoimesti tunteiden vaikuttavan myös häneen itseensä, ja toisaalta se, että kasvattaja antaa sopivasti tilaa osallistujien tunneilmaisulle.

Toivon ja resilienssin rakentaminen edellyttää kokonaisvaltaisuutta, jota on ilahduttavan monipuolisesti tarkasteltu tuoreessa ilmastokasvatuksen ”polkupyörämallissa” (Tolppanen, Aarnio-Linnanvuori, Cantell & Lehtonen 2017). Tunteet mainitaan mallissa, mutta esitän niiden käsittelyyn laajennuksia ja tarkennuksia. Polkupyörän tärkeäksi osaksi piirtyy myös tunteisiin liittyvä osaaminen: polkupyörän takapyörä koostuu itse asiassa sekä ajattelutaidoista että tunnetaidoista. Tuore tutkimus ihmisjärjen toiminnasta tukee myös tätä. Tunteet ja järki eivät ole niin erillisiä toisistaan kuin mitä joskus on ajateltu.

Tunteet ovat tärkeä osa sekä kasvatustapahtumaa että sitä maastoa, jossa kasvatus tapahtuu. Jos maastossa haluaa edetä, pitää sopeuttaa liike maaston piirteisiin. Joskus tarvitaan jarruja positiivisessa mielessä eli kykyä säätää kasvatusliikkeen piirteitä tilanteeseen sopivaksi. Ja toisinaan ylämäkeen päästään nimenomaan sisukkaalla tuntemisella.

Kanssatuntijuus ei suinkaan aina ole helppoa, mutta näen sen olennaisen tärkeänä tehtävänä. Onneksi virikemateriaaleja ilmestyy sekä suomeksi että englanniksi. Parhaimmillaan tunnekasvatuksen ja ympäristökasvatuksen yhdistäminen on sekä kasvattajalle itselleen että osallistujille erittäin voimauttavaa.

Kirjoittaja on tutkijatohtori ja tietokirjailija, joka tekee monitieteellistä ympäristötutkimusta Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

Kuva: Sirpa Tani