Kestävyysmuutoskyvykkyyttä edistävä luokanopettajakoulutus huomioi eettisen osaamisen ja systeemisen ymmärryksen tärkeyden

Roosa Karvonen

Planeettamme on keskellä kaikkea elämää uhkaavaa kestävyyskriisiä. Tutkijat ovat jo vuosien ajan tuottaneet kasapäin tutkimustietoa tästä kriisistä (tai paremminkin toisiinsa liittyvistä, erillisistä kriiseistä): niiden taustoista, mekanismeista ja syistä. Silti, suurin ongelmamme on edelleen se, että pöydän tyhjentäviä ratkaisuja kriisin selättämiseksi ei olla kaikesta tutkimustiedosta huolimatta pystytty esittämään. Kriisin ratkaisemisen haasteet koskevat sekä nykyisiä että tulevia sukupolvia. Olemme uuden oppimisen haasteen edessä; kuinka opimme yhteiskuntana ratkaisemaan yhteisiä kestävyysongelmiamme?

Oppimisesta puhuttaessa katseet kääntyvät väistämättä koulun suuntaan. Suomessa jokainen lapsi käy peruskoulun. Olisi siis luonnollista ajatella, että peruskoulujen opetuksessa otetaan huomioon sekä tämän päivän että tulevaisuuden haasteet ja ongelmat. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet on Opetushallituksen laatima dokumentti, joka ohjaa jokaisen perusopetuksessa työskentelevän opettajan työtä. Tässä dokumentissa mainitaan kestävyys yhteensä noin 170 kertaa! Näissä maininnoissa muun muassa velvoitetaan opettaja ohjaamaan oppilaita kohti kestävää elämäntapaa osana järjestettävää opetusta. Tämä kuulostaa sekä kunnianhimoiselta että erittäin tärkeältä tehtävältä. Saavatko luokanopettajaopiskelijat koulutuksensa myötä valmiudet tätä maailman tärkeintä tehtävää varten?

Kysymyksen tarkastelu voidaan aloittaa pohtimalla esimerkiksi sitä, millaisia taitoja tulevat luokanopettajat tarvitsevat toteuttaakseen opetussuunnitelman mukaista opetusta. Korkeakoulupedagogiikassa viime aikoina suuren kiinnostuksen kohteena ollut lähestymistapa korostaa kestävyysmuutososaamista. Julkaisemassamme artikkelissa käytämme termiä ”sustainability competency”, jolla tarkoitamme kestävyysmuutoskyvykkyyttä; kuinka henkilö osaa hahmottaa kestävyysongelmia, suunnitella niihin ratkaisuja, toteuttaa aikomuksiaan sekä arvioida omaa toimintaansa esimerkiksi systeemisellä tai eettisellä tasolla. Pyrimme tutkimuksellamme selittämään, millaiset luokanopettajaopiskelijan minäpystyvyyden kokemukset tukevat tämän kestävyysmuutoskyvykkyyden hallintaa ja kehittymistä. Koimme tämän lähestymistavan erityisen mielekkääksi, sillä tutkimukset osoittavat, että opettajan minäpystyvyyden kokemukset vaikuttavat esimerkiksi hänen luokkansa oppilaiden oppimistuloksiin.

Tutkimuksessamme suomalaiset luokanopettajaopiskelijat vastasivat kyselyyn, jolla kartoitettiin heidän kestävyysmuutoskyvykkyyttään. Samassa kyselyssä pyydettiin vastaajia arvioimaan myös heidän omaa minäpystyvyyttään opettajina; kuinka luottavainen olen, että osaan opettaa kestävyyteen liittyviä sisältöjä tulevassa työssäni esimerkiksi eettisestä tai tunnekasvatuksellisesta näkökulmasta. Regressiomallinnuksen avulla pyrimme selittämään, millaiset minäpystyvyyden kokemukset tukevat tai eivät tue kestävyysmuutoskyvykkyyden kehittymistä suomalaisilla luokanopettajaopiskelijoilla.

Tuloksista ilmeni, että minäpystyvyysusko arvoihin ja etiikkaan liittyvästä opetuksesta selittää parhaiten vaihtelua opiskelijoiden kestävyysmuutoskyvykkyydessä. Toisin sanoen, opiskelijan minäpystyvyyskokemukset arvo-opetuksesta ennustivat parhaiten hänen tasoaan kestävyysmuutoskyvykkyydessä. Mielenkiintoista oli myös se, minäpystyvyyden kokemukset systeemisestä hahmottamisesta ja sen opettamisesta yhdessä koetun arvo-osaamisen kanssa selittivät vaihtelua kestävyysmuutoskyvykkyyden tasoissa vielä enemmän, kuin pelkkä arvo-osaamisen huomioiminen.

Nämä tulokset ovat ymmärrettävissä esimerkiksi seuraavan esimerkin kautta: kun opiskelija osaa suhtautua sekä omiin että muiden ihmisten arvoihin tutkiskelevasti ja kriittisesti sekä hahmottaa, mistä eri osa-alueista eri systeemit (esim. yliopisto) koostuvat, hän voi huomata vertaisiaan helpommin, kuinka ”kirjoittamattomat säännöt” (esim. piilo-opetussuunnitelma) ohjaavat yliopistossa työskentelevien ja opiskelevien käyttäytymistä ja ajattelua. Toisaalta, mikäli kyvyt arvo-osaamiseen ja systeemiseen ymmärrykseen ovat alhaisemmat, esimerkiksi yliopiston arvoja tai käytänteitä ei huomaa edes arvioida. Saati kyseenalaistaa.

Tämän tutkimuksen tulokset ovat tärkeitä, kun luomme suuntaa luokanopettajakoulutukselle, joka aidosti kehittää opiskelijoiden kestävyysmuutoskyvykkyyttä. Luokanopettajien koulutuksessa täytyy ottaa huomioon esimerkiksi tunnekasvatuksen, ilmastoahdistuksen ja faktatiedon lisäämisen lisäksi myös tämä systeemisen ymmärryksen ja arvojen yhteys kestävyysosaamiseen entistä tehokkaammin. Arvomme eivät muodostu tyhjiössä, vaan ne rakentuvat vuorovaikutuksessa monen tasoisissa systeemeissä. Ne eivät ole muuttumattomia. Siksi niistä täytyy voida keskustella yhdessä toinen toistemme kanssa, vaikka se kuinka vaikeaa olisikin.

Luokanopettajakoulutuksen tulee tarjota opiskelijoille entistä paremmat työkalut, tilaa sekä aikaa tutkiskella omia arvojaan ja keskustella niistä rakentavasti. Koulutuksen tulee lisäksi tukea opiskelijoiden systeemisen ymmärryksen kehittymistä. Tasokkaan koulutuksen myötä saamme työelämään luokanopettajia, jotka ovat sekä itse kestävyysmuutoskyvykkäitä että kykenevät myös tukemaan oppilaiden kestävyysmuutoskyvykkyyteen kasvamista. Tätä kautta luokanopettajat voivat vaikuttaa suuresti omalla työllään yhteiskuntamme siirtymään kohti kestävämpää elämäntapaa.

Pääset lukemaan artikkelimme kokonaisuudessaan tästä linkistä: https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/frsus.2023.1205680/full

Sieltä löydät myös kaikki lähteet, jotka ovat vaikuttaneet tässä kirjoituksessa maalaamaani maailmankuvaan. Mikäli haluat keskustella tämän blogitekstin tai artikkelin herättämistä ajatuksista ja tunteista kanssani, tavoitat minut:

• sähköpostitse: rokarvon@ulapland.fi
• puhelimitse: +358 40 489 0902
• instagramista: @projektikt

Kirjoittaja Roosa Karvonen toimii väitöskirjatutkijana Lapin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.