Koululaisten ilmastolakko herätti keskustelun nuorten osallisuuden vahvistamisesta
Maria Huhmarniemi ja Saara Huhmarniemi
Koululaisten ilmastolakkoon 15. maaliskuuta osallistui koululaisia ympäri maailman. Suomessa lakkoon osallistui tuhansia nuoria useilta paikkakunnilta. Nuorten ilmastolakkoilu on herättänyt laajaa keskustelua nuorten yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Nuorten aktiivisuudesta on kirjoitettu toisaalta ihailevia kannanottoja, mutta toisaalta myös vähätteleviä kommentteja, jotka ovat puolestaan synnyttäneet kriittistä keskustelua. Aihe koskettaa ympäristökasvattajia, sillä sekä ilmastonmuutoksen torjunta että nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen kuuluvat laaja-alaisen kestävän kehityksen kasvatuksen keskeisiin sisältöihin.
Nuorten vähäinen kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan sekä epäusko omiin vaikutusmahdollisuuksiin on koettu jo vuosia haasteeksi, joka liittyy myös nuorten syrjäytymiseen. Esimerkiksi alle 25-vuotiaista äänestäjistä yli kaksi kolmasosaa ei äänestänyt lainkaan edellisissä kuntavaaleissa ja nuorten vähäinen osuus politiikan toimijoista näkyy puolueiden ehdokasasetteluissa. Nuorten ilmastolakkoilu on tätä taustaa vasten kiinnostava käänne, jota vuoden 2018 Nuorisobarometri taustoittaa: kolme neljästä nuoresta kokee ilmastonmuutokseen liittyvää epävarmuutta tai turvattomuutta. Nuorten kiinnostus politiikkaan on kasvanut, mutta usko puoluepolitiikkaan heikentynyt.
Perinteiset ympäristökasvatuksen menetelmät antavat välineitä luontokokemuksen syventämiseen, ympäristöherkkyyden harjoittamiseen ja tiedonalapohjaiseen ympäristökysymysten ja -ongelmien analysointiin. Yhteiskunnallinen osallistuminen ja aktiivisuus nähdään tärkeäksi kansalaistaidoksi, mutta kasvattajat kokevat usein osallistumisen tukemisen vaikeaksi. Osa haasteista on seurausta jäykistä päätöksenteon rakenteista, jotka eivät riittävästi tue nuorten osallisuutta esimerkiksi kunnissa.
Vuonna 2016 alkaen voimassa olleen peruskoulujen opetussuunnitelman (2014) yhtenä tavoitteena on tukea oppilaan ympäristötietoisuuden kehittymistä sekä ohjata oppilasta toimimaan ja vaikuttamaan lähiympäristössään ja -yhteisöissään kestävän kehityksen edistämiseksi ja arvostamaan kestävän kehityksen merkitystä itselle ja maailmalle. Käytännön opetuksessa ympäristökasvatus saattaa painottua toimintaan lähiympäristössä ja -yhteisöissä. Osallistumista ja vaikuttamista voidaan harjoitella koulun sisällä ja sen läheisyydessä. Esimerkiksi osallistavan suunnitelun ja palvelumuotoilun ratkaisukeskeiset menetelmät soveltuvat pienryhmätyöskentelyyn kouluissa. Oppilaat voivat esimerkiksi visioida tulevaisuuden vähähiilistä koulua ja kestävän kehityksen koulukulttuuria. Kouluissa olisi mahdollista tehdä enemmän yhteistyötä myös ympäristöjärjestöjen kanssa.
Nykyään tunnistetaan yhä paremmin, että kestävän kehityksen opettaminen tai ympäristötoimijuus lähiyhteisöissä ei välttämättä vastaa riittävästi nykytietoon ilmastonmuutoksen vakavuudesta. Myös nuoret tiedostavat uhkan laajuuden ja peräänkuuluttavat vaikuttavampia tekoja. Yksilön tai pienyhteisöjen valinnat voivat tuntua riittämättömiltä, mikä lisää ympäristöahdistusta. On pohdittava, miten kouluopetus ja -kulttuuri vastaavat nuorten ilmastoahdistukseen. Esimerkiksi tutkija Panu Pihkalan mukaan on tärkeää, että ilmastonmuutoksen ja ympäristökatastrofien herättämiä tunteita sanoitetaan ja että tunteet voidaan kanavoida toiminnaksi. Tähän tarpeeseen ilmastolakot antavat yhden kanavan. Toisaalta mielenilmaus on vasta vaikuttamisen alku.
Opetussuunnitelman (2014) laaja-alaisena tavoitteena on, että oppilaiden tulisi saada valmiuksia sekä omien että yhteisön ja yhteiskunnan toimintatapojen ja -rakenteiden arviointiin ja muuttamiseen kestävän tulevaisuuden näkökulmasta. Koululaisten ilmastolakko on esimerkki toiminnasta, joka ei ole suoraan sidoksissa tiettyyn paikkaan tai lähiyhteisöön. Ilmaston puolesta lakkoilevat nuoret vaativat päättäjiltä riittäviä ilmastotoimia ja pyrkivät näin vaikuttamaan maailmanlaajuiseen yhteiskunnalliseen epäkohtaan. Kyse on maailmankansalaisuudesta, jossa nuoret voivat tuntea yhteenkuuluvuttaa muiden maiden nuorten kanssa. Ilmastolakko voi tarjota välineitä ilmastonmuutokseen liittyvien laajempien ongelmien ja ratkaisujen esiinnostamiseksi sekä kannustaa yhteiskunnalliseen toimintaan myös laajemmin.
Ilmaston puolesta lakkoilevat nuoret vaativat toimia päättäjiltä ja monet päättäjistä ovat vakuuttaneet ottavansa vaatimukset vakavasti. Nuorten kuuleminen ei kuitenkaan vielä riitä, vaan nuoret on otettava mukaan ilmastotyöhön selvästi nykyistä laajemmin. Miten tämä tehdään? Nyt on hyvä aika käydä keskustelua, miten ilmasto- ja ympäristökasvatuksessa voitaisiin hyödyntää nuorten aktiivisuutta ja toisaalta, miten poliittisessa päätöksenteossa voidaan entistä paremmin huomioida nuoret aktiivisina vaikuttajina ja yhteiskunnallisina toimijoina.
Maria Huhmarniemi on taiteen tohtori ja yliopistonlehtori Lapin yliopistossa
Saara Huhmarniemi on filosofian tohtori, kielen ja kognition tutkija Helsigin yliopistossa sekä kunta- ja maakuntapäättäjä
