Maasto-opetuksella kohti ympäristökasvatuksen tavoitteita
Anne Pellikka
Olen usein opettajankouluttajana ja ympäristökasvattajana palannut tuttujen kysymysten äärelle: mitä voin tehdä ympäristön puolesta ja mitä merkitystä omalla työlläni ympäristökasvattajana on? Ympäristökasvatuksen tavoite ”kasvattaa tietoisuuteen ja huoleen…” tuntuu helpolta sisäistää ja toteuttaa. Silti huomaan työssäni miettiväni, että kuunteleeko kukaan tai onko kukaan kiinnostunut, kun on kyse ”tiedosta, jota tarvitaan ympäristön suojelemiseen ja parantamiseen”.
Henkilökohtainen pohdintani opetukseni merkittävyydestä nousee esille etenkin keväisin biologian ja maantieteen aineenopettajopiskelijoille suunnatun valinnaiskurssin aikana. Yhteistyössä Rokua UNESCO Global Geoparkin kanssa toteutetun ympäristökasvatuksen valinnaiskurssin tämän vuoden teema oli Lokaalista globaaliin ja ympäristökasvatuksen tavoitteita lähdettiin toteuttamaan maasto-opetuksen menetelmillä. Kurssi huipentuu toukokuun puolivälissä Muhoksen Liimanninkosken suojelualueella pidettävään ympäristökasvatuksen teemapäivään, johon osallistuu hieman yli 160 Muhoksen yläkoulun 8. luokkalaista. Aineenopettajaopiskelijat suunnittelevat ympäristökasvatuksen työpajoja Palmerin puumallia mukaillen: maasto-opetus antaa tietoa ympäristöstä, se tapahtuu ympäristössä ja opetus ohjaa oppilaiden asenteita kohti ajattelua ympäristön puolesta. Kurssi on toteutettu vuodesta 2014 lähtien ja aiempien vuosien työpajoista voi lukea Rokua UNESCO Global Geoparkin sivuilta.
Aiempien vuosien yläkoululaisilta saadun oppilaspalautteen perusteella kurssi on onnistunut ympäristökasvatuksen tavoitteissaan, sillä oppilaat kertoivat ymmärtäneensä, että myös heidän paikallisympäristössään on suojeltuja, arvokkaita ja monimuotoisia ympäristöjä. Usein myös maiseman ja paikallisympäristön moniaistinen tarkastelu on herättänyt oppilaat huomaamaan ympäristön yksityiskohtia ja suojeluntarpeita. Aineenopettajaopiskelijat ovat puolestaan kokeneet merkitykselliseksi maasto-opetuskokemuksen suojelualueella sekä kouluyhteistyön oppilaiden ja opettajien kanssa. Opiskelijat ovat saaneet myös uusia, monialaisia näkökulmia ympäristökasvatuksen sisällyttämisestä biologian ja maantieteen opetukseen. He ovat kuitenkin palautteessaan toivoneet syvällisempää ja pidempää ympäristökasvatukseen perehdyttämistä, mihin ei nykyisessä yliopistojen taloudellisessa tilanteessa ole mahdollisuuksia. Kurssipalautteesta olen myös havainnut, että ympäristökasvatus ei ole tuttu tai jokapäiväinen käsite biologian ja maantieteen aineenopettajaopiskelijoille. Osa opiskelijoista on jopa todennut, että ei ole aiemmin ajatellut ympäristöarvojen olevan osa tulevaa opettajan työtään.
Palautteeseen ja kokemuksiini perustuen ajattelinkin tänä vuonna kokeilla uutta lähestymistapaa kurssilla. Halusin saada aineenopettajaopiskelijoiden ajatuksia selville heti kurssin alussa. Pyysin opiskelijoita kirjoittamaan ylös mitä ympäristö heille merkitsee. Ennakkoasenteeni oli, että vastauksissa painottuisivat ympäristöön liittyvät opetettavat sisällöt, kuten ekosysteemit tai lajisto. Luettuani vastauksia huomasin, että opiskelijoiden vastaukset ympäristön merkityksestä liittyivät pitkälti kolmeen kategoriaan: rauhaan, puhtauteen ja suojelemiseen. Ympäristön merkityksestä voidaan siis löytää edelleen luontoon liitettävät perinteiset arvot, rauha ja puhtaus. Eniten merkitystä itselleni ja omalle työlleni huomasin kuitenkin löytäväni opiskelijoiden mainitsemasta suojelunhalusta.
Palaan aiemmin esittämääni ajatukseen oman opettajantyöni merkityksestä. Jaan aineenopettajaopiskelijoiden käsityksen ympäristön merkityksestä. Rauha, puhtaus ja suojeluhalu toivat esille, että työskentelen oikeassa paikassa ja juuri niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa minun pitääkin työskennellä. Odotan lisää heräämisiä ja merkityksiä toukokuun puolivälissä järjestettävältä ympäristökasvatuksen teemapäivältä.
Anne Pellikka toimii maantieteen, biologian ja terveystiedon didaktiikan yliopisto-opettaja Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.
Kuvat: Anne Pellikka
