Onko toivolle yhä sijaa ilmastokasvatuksessa?
Ilkka Ratinen
Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) tuorein raportti on järisyttävää luettavaa. Se paljastaa kouriintuntuvalla tavalla, kuinka maapallon keskilämpötilan kohoaminen vaikuttaa elämän perusedellytyksiin ja sitä kautta ihmisen toimintaa maapallolla. Esimerkiksi lajien monimuotoisuuden väheneminen kaksikertaistuu, jos globaali keskilämpötila esiteolliseen aikaan verrattuna nousee kahdella asteella 1,5 asteen nousun sijasta. Raportti osoittaa, että puolella asteella on valtava merkitys ihmisen tulevaisuudelle. Pessimisti saattaa ajatella, että mitään ei ole tehtävissä, mutta optimisti pohtii, että esimerkiksi 1,6 astetta on paljon vähemmän kuin kaksi astetta. Pitkällä aikavälillä 1,5 astetta ei ole toiveajattelua, mutta realismia on, että jossakin välissä ylitämme tuon kriittisen keskilämpötilan nousun. Toivo perustuu nykyiseen tieteelliseen ymmärrykseen, että maapallon keskilämpötila voi hetkellisesti ylittää (overshoot) 1,5 asteen rajan, mutta palautua jatkossa tuon turvallisena pidetyn rajan alapuolelle. Käytännössä turvallisen keskilämpötilan saavuttaminen tarkoittaa, että maapallon päästöjen ja poistojen eli nielujen tulee olla tasapainossa. IPCC painottaa, että kaikilla ilmastotoimilla on todella kiire. Silloin kun ilmastokasvatus määritetään ympäristökasvatuksen osa-alueeksi, jossa ohjataan kestävään elämäntapaan ja etsitään ratkaisukeskeisiä keinoja ilmastopäästöjen vähentämiseen, hiilinielujen lisäämiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, on myös ilmastokasvatuksella kiire ja huutava tarve kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.
Suomen ilmastopaneelin mukaan meillä on täydet tekniset edellytykset olla tasapainotilanteessa eli hiilineutraali noin vuonna 2035. Ilmastopaneeli laski, suhteutettuna maksukykyperiaatteen mukaisesti maapallon globaaliin hiilibudjettiin, Suomen päästövähennykseksi 130% vuoteen 2050 vuoden 1990 tasoon verrattuna. Lineaarinen vähennys on vuosittain 2,4 Mt CO2e. Oheisessa laskelmassa käytettiin 13 Mt maankäyttösektorin nettonielua, joka on alempi kuin nykyinen 20 Mt nettonielu. Toivon, että vaikeahkosta lauserakenteesta huolimatta ilmastopaneelin viesti maaperän nettonielujen huolehtimisesta menee perille. Eli, mitä enemmän Suomessa vähennetään maankäyttösektorin nieluja, sitä enemmän tarvitaan päästövähennyksiä muilla sektoreilla! Suomen ilmastopaneelin viesti sisältää toivon, mutta se edellyttää, että kaikki mahdolliset keinot otetaan käyttöön. Kukaan siis ei voi paeta vastuuta.
Tätä kirjoittaessa maapallon päättäjät sopivat Pariisiin ilmastosopimuksen käytännön toimeenpanosta valtiokohtaisesti Katowicen ilmastokokouksessa. Kokouksessa tavoitteena on löytää kolmen keskeisen teeman: teknologian, ihmisen ja luonnon avulla kaikkia osapuolia tyydyttävä ilmastoratkaisu. Ympäristöpsykologi Maria Ojala on korostanut tutkimuksiinsa pohjautuen, että ilmastokasvatuksen tulee luoda toiminnalle merkityksiä. Silloin, kun suuret kansainväliset yritykset näkevät, että ilmastotoiminnalla on merkitystä globaalin ilmastoon, poliittiset päättäjät mahdollistavat lainsäädännön avulla tehokkaiden ilmastotoimien täytäntöönpanon ja kansalaiset ymmärtävät, että merkityksellinen elämä voi perustua muuhunkin kuin materiaalisen hyvinvoinnin kasvuun, ilmastokasvatuksessa saavutetaan todellinen toivoloikka. Joku voi ajatella, että tämä on toiveajattelua. Olen seurannut ilmastonmuutosta kohta 30 vuotta ja milloinkaan aikaisemmin ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa ei ole ollut tällaista tekemisen meininkiä. Ilmasto muuttuu varmasti, mutta olen hyvin toiveikas, että pystymme hillitsemään sitä lapsillemme riittävästi.
