Oppilaan heikko suomen kielen taito haasteena ympäristöopetuksessa
Petteri Muukkonen
Yhä useammissa koululuokissa on jo merkittävä osa oppilaista maahanmuuttajataustaisia. Pääkaupunkiseudulla yli 30 % osuus ei ole poikkeuksellista. Osa oppilaista on saattanut olla Suomessa vasta vuoden tai kaksi, jotkut toiset puolestaan varhaislapsuudestaan asti, ja jotkut voivat olla niin sanottuja toisen polven maahanmuuttajataustaisia oppilaita. He ovat siis syntyneet Suomessa, mutta heidän vanhempansa ovat aikoinaan muuttaneet Suomeen. Yhtä kaikki, suomen kielen osaamisen kirjo luokan oppilaiden joukossa on vaihteleva. Lisäksi joissakin koulun oppiaineissa on paljon ainespesifejä käsitteitä ja sanoja, joita oppilaat eivät ole oppineet joko puolen vuoden valmistavassa opetuksessa tai muuten informaalisti koulun ulkopuolella kaveripiirissä tai perheessä. Tällaisia oppiaineita ovat muun muassa ympäristökasvatusta antavat oppiaineet maantiede ja biologia.
”Että ei ne paljoo oo harjuja ajatellu elämässään ennen ysiluokkaa”
Haastattelututkimuksessani (Muukkonen 2018) maantieteen opettajat listasivat, että muun muasa sellaiset käsitteet kuin ’valtio’, ’maa’, ’niemimaa’, ’lahti’, ’niemi, ’Salpausselkä’, ’harju’, ’suppa’, ’suo’, ’turve’, ’ylänkö’, ’alanko’ ja ’vuoristo’ ovat toistuvasti hankalia. Eräs opettaja sanoi mainiosti, että eivät ne käsitteet ole aina helppoja niillekään, jotka osaavat suomea paremmin: ”Mutt ett kylhän drumliinit ja harjut ja… ett onhan ne vieraita. Mutt onhan ne monelle supisuomalaiselle niinku aika kaukaisia omasta maailmasta. Että ei ne paljoo oo harjuja ajatellu elämässään ennen ysiluokkaa.”
Opettajat ovat yksimielisiä siitä, että maantieteen opetuksessa on välttämätöntä käyttää erityisiä maantieteelle ominaisia vaikeitakin käsitteitä. Opetettavat aiheet ovat esimerkiksi sellaisia luonnon, ympäristön tai yhteiskunnan ilmiöitä, joiden kuvaamisessa käsitteet ovat oleellisia. Lisäksi maantiede ja biologia ovat niin sanottuja lukuaineita, joissa oppikirjojen teksteillä on keskeinen rooli oppitunnilla ja läksyjen teossa. Tulosteni perusteella oppilaat pärjäävät yleisesti maantieteen oppitunnilla sitä paremmin mitä pidempään he ovat asuneet Suomessa. Suomessa vietetty aika heijastuu suoraan parempana kielitaitona. Ja edelleen parempina oppimistuloksina.
Maantieteen opettajat käyttävät erilaisia opetuskäytäntöjä opettaessaan heikosti suomen kieltä osaavia oppilaita. Opettajat muun muassa toistavat usein opetettavaan aiheeseen liittyviä käsitteitä oppitunnilla. Lisäksi opettajat sallivat sen, että oppilaat saavat käyttää sanalistoja, sanakirjoja tai oppilaan omasta puhelimesta tai koulun padista netistä kännössivustoa; esimerkiksi Google Translatoria. Joskus opettajat myös sallivat oppilaiden käyttää jotakin muuta kieltä oppitunnilla. Tämä toinen kieli voi olla esimerkiksi oppilaan oma äidinkieli, jos oppilas keskustelee toisen samaa kieltä osaavan oppilaan kanssa. Myös opettajan kanssa oppilas saattaa käyttää jotain muuta kieltä kuin suomea – useimmiten englantia.
Maantiede ja biologia ovat oppiaineina sellaisia, missä visuaalisella materiaalilla on aina ollut vahva rooli. Monet luonnon ilmiöt, prosessit tai asiat esitetään oppikirjoissa tai muissa materiaaleissa usein havainnollistavina kuvina. Tällaisia luonnonilmiöitä ovat esimerkiksi kaavakuvat veden globaalista kierrosta maapallolla tai kuinka jäätikkö muovaa pinnanmuotoja. Lisäksi maantieteessä myös kartat ovat aina olleet oleellinen visuaalinen osa oppiainetta. Tutkimukseni mukaan erilaisten visuaalisten materiaalien hyödyntäminen maantieteen ja biologian opetuksessa korostuu, kun luokassa on heikosti suomea osaavia oppilaita. Kuvien avulla opettaja pystyy huomattavsti paremmin havainnollistamaan ja selittämään haluttua asiaa. Opettajat kertoivat haastatteluissa, että edellä kuvatut käsitteiden kertaamiset ja havainnollistavien piirrosten käyttäminen edesauttavat myös luokan muiden oppilaiden oppimista.
Heikko suomen kielen taito vaikuttaa merkittävästi myös siihen miten oppilas kykenee kokeessa tuomaan sanallisesti esille osaamistaan. Kokeet ovat usein kirjallisia, ja niissä edellytetään harjaantunutta kielellistä kirjallista tuottamiskykyä. Maantieteen opettajat sanovat sallivansa maahanmuuttajataustaisille oppilaille esimerkiksi sen, että he saavat suullisesti täydentää koevastaustaan. Näin heille suodaan mahdollisuus tuoda esille osaamisensa. Usein opettajat myös sallivat esimerkiksi englannin kielen käytön osana vastausta, eli kirjallinen koevastaus voi olla sekakielinen. Myös piirrosten avulla oppilas voi ilmaista osaamistaan – varsinkin maantieteen kaltaisessa visuaalisessa aineessa. Pääsääntöisesti opettajat pyrkivät olemaan oikeudenmukaisia, ja he pyrkivät ottamaan koetilanteissa huomioon oppilaan heikon suomen kielen taidon.
Vaikka edellä mainitut opetuksen eriyttämisen keinot auttavat oppilaita maantieteen tunnilla, ne kuitenkin teettävät opettajalle lisätyötä tai syövät arvokasta aikaa oppitunnilla. Opettajat kokevat työnsä sen takia haastavaksi, ja monet haastatelluista kaipaisivat opetukseensa lisää resursseja kuten esimerkiksi luokkaan lisää koulunkäyntiavustajia tai resurssiopettajia. Maantiede ja biologia ovat myös sellaisia oppiaineita, joissa maasto-opetuksella ja lähiympäristössä tapahtuvalla konkreettisella opetuksella opettajat pystyisivät paremmin havainnollistamaan todellisilla esimerkeillä erilaisia luonnonilmiöitä. Siksi olisi toivottavaa, että maantieteen ja biologian opettajat saisivat enemmän resursseja ja mahdollisuuksia järjestää opetusta ulkona luonnossa.
Lähde: Muukkonen, P. (2018). Maantieteen opettajien opetuskäytännöt kielellisesti moninaisessa luokassa. Kasvatusalan tutkimuksia – Research in Educational Sciences. [painossa]
FT, dosentti, Petteri Muukkonen työskentelee yliopistonlehtorina ja opettaa maantiedettä Helsingin yliopistossa. Hän on myös SIRENE:n johtoryhmän jäsen. https://tuhat.helsinki.fi/portal/fi/person/psmuukko
