OSALLISUUSTAJU – kansalaishyveenä politiikassa?

Marjatta Bardy

Terminä osallisuustaju on tarttunut mieleeni Kai Alhasen kirjasta Dialogi demokratiassa (2016). Osallisuustajussa kyse on yksilön kyvystä hahmottaa itsensä osaksi ihmisyhteisöjen ja luonnonympäristöjen kokonaisuuksia sillä tavoin, että pyrkii ottamaan huomioon oman vaikutuksensa näihin. Näin ymmärrys todellisuudesta ja omasta toiminnasta muuttuu ja syvenee. Jokainen on kytkeytynyt toisiin ihmisiin sekä ihmisyhteisöjen yhteisiin asioihin ja sen lisäksi myös elolliseen ja elottomaan ympäristöön – omin erityisin tavoin. Alhanen sijoittaa osallisuustajun alustavasti kansalaishyveeksi isänmaallisuuden rinnalle.

Osallisuustaju on mielestäni oikein lupaava termi. Se on jotain enemmän kuin osallistuminen. Ja se enemmän tulee tajuisuudesta, joka kertoo siitä, että tieto on sisäistetty osaksi ajattelua ja toimintaa. Tieto ei ole enää ainoastaan jossain ihmisen mielen ulkopuolella ja tarvittaessa ohitettavaa. Tiedosta on tullut kiinteä orgaaninen osa ihmistä tai yhteisöä itseään. Osallisuustaju on kehittynyt versio osallistumisesta. Kun ihminen tai yhteisö tai aikakauden kulttuuri ymmärtää olevansa riippuvainen niin luonnosta kuin muista ihmisistä, olemmekin jo maailmankuvan muutoksen äärellä. Onko politiikkamme, yhteisten asioiden hoito osallisuustajuista?

Suomen kestävän kehityksen tilaa ja tulevaisuutta pohdittiin Finlandia-talossa 31.5.2017 (kestavakehitys.fi). Kestävä kehitys on sijoitettu hallinnollisesti valtioneuvoston kansliaan. Ajatuksena on, että se nivoutuu osaksi kaikkia politiikan eri sektoreita. Yhteiskuntasitoumuksilla ”Suomi jonka haluamme 2050” toteutetaan YK:n globaalia ohjelmaa Agenda 2030. Sitoumuksia on annettu yli 640 kappaletta eri tahoilta, yksittäisiltä henkilöiltä, yrityksiltä ja instituuteilta ym. Varmaan tulemme kuulemaan sitoumusten luonteesta ja vaikuttavuudesta. Toistaiseksi niistä ei juuri keskustella ainakaan laajalti valtajulkisuudessa. Kestävä kehitys kulkee vielä ikään kuin omilla erityisillä raiteillaan.

Miten kestävä kehitys saataisiin voimakkaammin myös poliittiselle agendalle?¹ Finlandia talon seminaarissa sitä pohtivat Sixten Korkman ja Tarja Halonen, joka ehdotti kestävän kehityksen indikaattoreiden ottamista osaksi budjettivalmisteluita. Ehdotus on hyvä, ja sen toteuttaminen kertoisi kehityksen uudesta osallisuustajuisesta vaiheesta! Keke –indikaattoreiden rinnalle panisin lasten hyvinvoinnin indikaattoreita ohjaamaan valintoja. Yhteiskunnan jatkuvuus perustuu lapsiin ja luontoon. Budjettivalmistelu on eräs tärkeä paikka tehdä valintoja kestävämmän kulttuurin tuuppaamiseksi eteenpäin, kehittää osallisuustajuisuutta eteenpäin.

Demokratia on syntymästään lähtien tarkoittanut poliittista järjestelmää ja moraalista elämäntapaa. Nykyiset tuhoisat kehityssuunnat on kyettävä kääntämään, Kai Alhanen kirjoittaa. Tarvitaan voimallisia välineitä, ja eräs niistä on dialogi. Demokratian yksi tärkeimmistä edellytyksistä on se, että ihmiset oppivat toisiltaan. Se tarkoittaa jatkuvasti kehittyvää ymmärrystä maailman ilmiöistä, toisista ihmisistä ja omasta itsestä. Yhteisessä oppimisessa syntyy vastavuoroista luottamusta. Dialogi on myös luova tapa kehitellä uusia ideoita monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseen. Dialogi merkitsee keskustelua, jossa ihmiset tutkivat niitä merkityksiä, joita he antavat yhdessä käsiteltäville asioille.²

¹ Vaalit toinen toisensa perään vaikenevat kestävästä kehityksestä. Suomen Kestävän kehityksen strategia ”Kohti kestäviä valintoja” (2006) arvioinnissa (2009) todettiin kestävän kehityksen poliittinen painoarvo vähäiseksi, ja siksi strategian tilalle otettiin Yhteiskuntasitoumus –menettely.

² Alhanen, Kai 2016 Dialogi demokratiassa. Helsinki: Gaudeamus, 9-21 Ks. myös DialogiAkatemia.

Marjatta Bardy on sosiaalipolitiikan dosentti, KT ja tutkimusprofessori (eläkkeellä)

Kuva: Marjatta Bardy