Ruoan vesijalanjäljen opettaminen pakopelin avulla

Jatta Haapamäki ja Meri Kauppila

Ruokakulttuuri ja ihmisten ruokailu- ja kulutustottumukset ovat muuttuneet vuosien saatossa kaupungistumisen ja ruoan teollistumisen myötä. Ennen syötiin kotimaista ja lähellä tuotettua ruokaa, mutta nykyään käytetään globaaleja ruokaverkostoja sekä suuremman vesijalanjäljen vaativia ruoka-aineita. Käytämme maailman pohjavesivarantoja nopeammin kuin ne ehtivät uusiutua. Lasten ja nuorten tietoisuutta tulee lisätä siitä, miten kulutusyhteiskunnan vaikutukset tulevat vaikuttamaan tulevaisuuteemme. Heille tulee tarjota tiedon lisäksi kestävämpiä toimintatapoja ympäristön turvaamiseksi tällä ekokriisin aikakaudella.

Keväällä 2023 toteutettu Ruoan vesijalanjälki -pakopelirasti suunniteltiin osaksi Tampereen Työväenmuseo Werstaan “Pako kulutusyhteiskunnasta” -pakopelin tulostettavaa versiota. Tulostetun version tavoitteena on, että opettajat voivat hyödyntää sitä opetuksessaan luokissa. Ympäristökasvatuskokeilun tavoitteena on osoittaa 5.–7.-luokkalaisille oppilaille yhteiskunnallisia epäkohtia, joita ruoantuotantoon tai tuotantoketjuun liittyy erityisesti vedenkäytön näkökulmasta. Pakopelin avulla oppilaat pohtivat lihan, kasvisten ja hedelmien vesijalanjälkeä erityisesti alkutuotannon aikana sekä miksi ulkomailta tuotujen ruoka-aineiden vesijalanjälki on suurempi kuin Suomessa kasvatettujen. Oppilaiden ajattelua suunnataan kohti yhteiskunnallisia rakenteita, kuten pohtimalla veden käytön mahdollisuuksia Suomessa ja muualla maailmassa.

Ruoan vesijalanjälki -pakopelirasti on yksi tulostettavan pakopelin viidestä rastista. Kokonaisuudessaan valmis tulostettava pakopeli tulee ilmaiseksi kaikkien saataville Mappa-materiaalipankkiin. Pakopeli soveltuu käytettäväksi osana peruskoulun 5.–7.-luokan ympäristöopin sisältöjä. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa ympäristöopin tavoitteisiin liittyvissä sisältöalueissa puhutaan muun muassa globaalin ymmärryksen vahvistamisesta, ravinnon tuotannosta sekä ruoan reiteistä ja kestävän tulevaisuuden rakentamisesta (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014).

Ruoan vesijalanjälki kestävän maailman näkökulmasta

Vesijalanjälki kertoo, miten paljon vettä käytetään. Suoraa vedenkulutusta on esimerkiksi suihkussa käyminen. Piilovesi ei näy arjessasi, eli kun syöt kasviksia ja hedelmiä, et näe niiden kasvatukseen käytettävää vettä, joka on piilovettä. Suomalaisten vesijalanjälki koostuu suurimmaksi osaksi ulkomailta tuotujen ruoka-aineiden kasvatukseen käytetystä piilovedestä. Maailmalla on rajalliset vesivarat huolimatta siitä, että Suomessa vesivarat ovat asukaslukuun nähden runsaat. Suomalaisillakin on vastuu omasta vedenkäytöstään, sillä ostamiensa tuotteiden kautta suomalainen kuluttaja voi pahentaa vesipulaa muualla maailmassa.

Ruoan vesijalanjälki on vain pieni osa suurta ympäristökasvatuksen ja kestävän maailman näkökulmaa, mutta maailmankatsomuksemme vaikuttaa ympäristöasenteisiin, joten muutos täytyy aloittaa pienistäkin asioista. Maailmankatsomuksemme vaikuttaa arjessa tehtäviin valintoihin sekä laajemmassa mittakaavassa yhteiskunnan poliittisiin päätöksiin, sekä sitä on pidetty yhtenä suurimpana ympäristöongelmien taustalla vaikuttavana tekijänä. Ympäristöhuolien lisääntyessä on äärimmäisen tärkeää opettaa oppilaille kestävästä maailmasta ja siihen johtavasta elämäntavasta, pieninkin arkisin teoin. Tiedon lisääminen vesijalanjäljestä sekä oman toiminnan pohtiminen pakopelin keinoin edistävät kestävän maailman näkökulmaa.

Pelillisyys ympäristökasvatuksessa

Aikaisemman tutkimuksen mukaan oppilaat ovat innokkaampia ja aktiivisempia osallistumaan sekä oppivat enemmän opetuksellisista pakopeleistä, kuin normaaleista oppitunneista. Oletuksena on, että pakohuonepelit tukevat automaattisesti yhteistyötä. Yhtenä haasteena kuitenkin on pelin suunnittelun ja opetuksellisten näkökulmien yhteensovittaminen. Veldkampin ym. (2022) tutkimus sekä Tuomo Parkin (2020) Light a Bot -hanke osoittavat, että fyysiset objektit tekevät pakopelistä immersiivisen, eli uppouttavan. Pakopelin voi kuitenkin rakentaa myös ilman tarinaa ja immersiota. Ruoan vesijalanjälki -pakopelirastimme toteuttaa “Pako kulutusyhteiskunnasta” -tarinaa ilman immersiota. Rasti on pelillinen, mutta siitä puuttuvat innostusta tuovat avaimet ja laatikot sekä muut fyysiset objektit.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) pelillisyys mainitaan osana ajattelua ja oppimaan oppimista, joka kuuluu laaja-alaisen osaamisen kokonaisuuteen. Pelillisyys edistää oppimisen iloa ja vahvistaa edellytyksiä oivaltamiseen ja luovaan ajatteluun. Pakopelirastimme pedagogisina tavoitteina olivat ongelmanratkaisu, yhteistyö ja pelillisyys, joissa koimme onnistuneemme. Kokeilussamme 5.-luokkalaiset oppilaat osallistuivat tulostettavan pakopelin ratkaisemiseen innokkaasti yhteistyötä tehden. Immersion puutteen huomasi siinä, etteivät kaikki oppilaat niinkään uppoutuneet tehtävien ratkaisemiseen, vaan keskittyminen saattoi herpaantua ja osa lamaantui tai lähti vaeltamaan luokassa.

Ympäristökasvatuksella on useita tavoitteita, mutta niistä olennaisimpia ja pakopelirastissamme ilmeneviä sisältöjä ovat: ympäristöön liittyvien tietojen ja ajattelun taitojen lisääminen, toimiminen tai toimimattomuus ympäristön puolesta sekä kestävä tulevaisuusajattelu (Cantell, Aarnio-Linnanvuori & Tani 2020). Upotimme tietoa vesijalanjäljestä rastimme ensimmäiseen tehtävään, joka toivottavasti myöskin lisäsi ajattelua. Pakopelin keskusteluosuudessa oppilaat pääsevät kertomaan, miten pystyisivät omalla toiminnallaan vaikuttaa vesijalanjälkeensä. Koska pakopelirastimme on strukturalistinen, pyrimme tuomaan yhteiskunnallisia ongelmia esiin 5.-luokkalaisille sopivassa muodossa, mikä edistää kestävää tulevaisuusajattelua. Ympäristökasvatus saattaa olla vaikea aihe käsitellä ilman syyllistävää otetta, mutta pelillisyyden avulla siihen saa keveämmän otteen, joka oli yhtenä tavoitteenamme.

Ruoan vesijalanjälki -rasti

Pakopelirasti koostuu yhdestä A4-paperista, jossa tehtävät ovat numeroitu, mutta tarkempia ohjeita rastiin ei anneta. Ensimmäinen ja kolmas tehtävä löytyvät paperista, mutta toinen ja neljäs tehtävä aukeavat paperin ylälaidalla olevan QR-koodin takaa olevasta Google Forms -lomakkeesta. Pakopelissä edetäkseen oppilaiden tulee löytää edeltävistä tehtävistä kirjain- ja numerokoodi, joiden avulla pääsevät etenemään lomakkeella seuraavaan osioon. Käytämme rastissamme perättäisten polkujen rakennetta, eli pulmat tulee ratkaista järjestyksessä, jotta rastin saa suoritettua. Koimme tämän olevan paras ratkaisu nopealle rastille, vaikkakin haasteena saattaa olla johonkin tehtävään jumittuminen. Rakenteen positiivinen puoli on kuitenkin, että siihen saa helposti upotettua opetusta, koska se etenee hallitusti (Parkki, 2020).

Rastin tehtävät etenevät tietotekstin lukemisesta ruoan vesijalanjälki -uutisvideoon, mikä aukeaa tietotekstiin piilotetulla numerokoodilla. Videon pohjalta oppilaiden tulee pohtia kotimaisten ja ulkomaisten tuotteiden vesijalanjälkiä sekä järjestää tuotteet suurimmasta vesijalanjäljestä pienimpään. Oikeaan järjestykseen laitetut tuotteet muodostavat kirjainkoodin rastin viimeiseen osioon, jossa tulee pohtia, miksi ulkomailta tuotujen ruoka-aineiden vesijalanjälki on suurempi kuin Suomessa kasvatettujen. Oppilaat selvittävät pakopelin, kun antavat opettajalle oikean vastauksen rastin viimeiseen tehtävään.

Miten positivistisesta projektista saa strukturalistisen

Positivismi tieteenfilosofisena lähestymistapana pyrkii tarjoamaan ratkaisuja ongelmiin sekä keinoja yhteiskunnan parantamiseksi. Positiivinen tiede kuitenkin turvautuu havaintoihin ja tarkkuuteen eikä tavoittele yhteiskunnan kokonaisvaltaista tuntemista, sillä positiivinen tieto on suhteellista. Lähtökohtana ovat havaittavat ja mitattavat asiat. (Häkli, 1999.) Vaikka positivismi pakopelirastin lähestymistapana olisi voinut tarjota keinoja yhteiskunnan parantamiseksi, koimme strukturalismin mahdollistavan syvemmälle rakenteisiin pääsyn ja vahvemman oppimisen kokemuksen. Positivistisessa pakopelirastissa tiedot olisi tarjottu oppilaille annettuina, jolloin rastin läpäiseminen ei olisi vaatinut heiltä yhtä paljon omaa ajattelua. Rastia suunnitellessa koimme, että strukturalistisessa lähestymistavassa oppilaat pääsevät pohtimaan aihetta syvällisemmin ja monipuolisemmin. Hyvänä esimerkkinä on ruoka-aineiden järjestäminen vesijalanjäljen mukaan, jolloin osan vastauksista saa suoraan videolta, mutta osaan tarvitaan omaa pohdintaa tehtävän ratkaisemiseksi.

Strukturalismi pyrkii selittämään maailmaa aivan kuten positivismikin, mutta rakenteita ei voida tutkia ainoastaan havainnoimalla vaan myös kriittisen realismin keinoin. Strukturalismissa havainnoinnin välineeksi tarvitaan rationalismia eli rakenteellista tulkintaa. (Häkli, 1999.) Ruoan vesijalanjälki -pakopelirastin tavoitteena on yhteiskunnallisten rakenteiden näkyväksi tuominen oppilaille. Tämä luo lähtökohtia yhteiskunnallisen muutoksen vaatimuksille, johon voimme yksilöinä olla vaikuttamassa. Strukturalismissa yhteiskuntaa tutkittaessa on pyrittävä osoittamaan rakenteellisia mekanismeja, jotka säätelevät ihmisten käyttäytymistä ja yhteiskunnan toimintaa (Häkli, 1999).

Lähteet

Häkli, J. (1999). Meta Hodos: johdatus ihmismaantieteeseen. Vastapaino.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 (2014) Opetushallitus.

Parkki, T. (2020). Make Your Escape! Opas pedagogisen pakopelin suunnitteluun. Light a Bot -hanke, Joensuun Mediakeskus. https://drive.google.com/file/d/1VYRQu68T-JBaMunfyqy95M3zt68vqhCe/view.

Cantell, H., Aarnio-Linnanvuori, E.& Tani, S. (2020). Ympäristökasvatus. Kestävän tulevaisuuden käsikirja. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Veldkamp, A., Niese, J., Heuvelmans, M., Knippels, M-C. & van Joolingen, W. (2022). You Escaped! How did you learn during gameplay? British Journal of Educational Technology 53(5), 1430–1458. https://doi.org/10.1111/bjet.13194.

Blogikirjoitus pohjautuu Jatta Haapamäen ja Meri Kauppilan luomaan Ruoan vesijalanjälki -pakopelirastiin (2023), joka toteutettiin osana Tampereen Työväenmuseo Werstaan Teollisuusmuseoon tuotettua Pako kulutusyhteiskunnasta -pakopeliä lukuvuonna 2022–2023. Pakopelissä pelaajat joutuvat ratkomaan teollistumisen ja kulutusyhteiskunnan tuomia haasteita ja ympäristöongelmia.

Kirjoittajat Jatta Haapamäki ja Meri Kauppila ovat Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan luokanopettajaopiskelijoita Tampereen yliopistosta.