Syvästi koskettavaa ekososiaaliseen muutokseen tähtävää ympäristökasvatusta etsimässä

Heli Aaltonen

Soveltavan teatterin avulla voi tarttua asenteisiin ja käsityksiin, joita ihmisillä on suhteestaan puihin ja metsäluontoon ja siinä tapahtuviin muutoksiin. Olen etsimässä välittävää ja kokonaisvaltaista didaktiikkaa, jonka lopputuloksena osallistujissa kehittyy halu ja tarve osallistua ympäristön kannalta myönteisiin ratkaisuihin. Luovan draaman eli aistiharjoitusten, tarinankerronnan ja rooliharjoitusten avulla opiskelijat kokevat kehollisesti näkökulman muutoksen, kertovat tarinan puun näkökulmasta tai kasvavat siemenestä suureksi puuksi. Osallistujan huomio kääntyy ihmisten välisistä suhteista ihmisen ja luonnon välisiin suhteisiin. Teimme soveltavan teatterin ja ilmastonmuutoksen pedagogisen kokeilun draamalehtori Cecilie Haagensenin ja biologian lehtori Trygve Megaardin kanssa Trondheimissa, NTNU:ssa, draamaa ja teatteria pääaineenaan opiskelevien osallistujien kanssa keväällä 2016. Päämääränä toimintatutkimuksessamme, Ilmastonmuutos ja soveltava teatteri, on kehittää opetuskokonaisuus, joka lisää osallistujien ymmärrystä ja tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksesta lajien joukkohäviämiseen. Lopullisena tavoitteena on omakohtaisen toimintakyvyn lisääminen. Toteutimme kahden viikon opetuskokonaisuuden 36 alempaa korkeakoulututkintoa suorittavien opiskelijoiden kanssa. Opiskelijat loivat draamapedagogisia kokonaisuuksia eri kohderyhmille, joissa taideperustainen aistilliskehollinen käytäntö yhdistettynä luonnontieteellinen tietoon ja ulkonaoppimiseen rikastuttivat draamapedagogisia työpajoja.

Olemme tutkineet opetuskokonaisuutta sekä toteutuksen että osallistujien palautteiden avulla. Opetuskokonaisuus alkoi draamapedagogisilla perusharjoituksilla, joiden tarkoituksena oli herättää oma henkilökohtainen näkökulma ilmastonmuutokseen ja miettiä, miten lajien häviäminen liittyy omiin kulutustottumuksiin. Opiskelijat tutustuivat myös eri luokka-asteiden opetussuunnitelmien luonnontietoaineiden tavoitteisiin ja miettivät, miten kullekin kohderyhmälle voi luoda sitä parhaiten puhuttelevan taideperusteisen työpajan. Viikko päättyi opiskelijoiden omiin työpajoihin, jotka jaettiin opiskelijaryhmän kanssa. Tässä vaiheessa opiskelijat huomasivat, että pelkästään taidetta tekemällä he eivät kyenneet ottamaan kantaa siihen, miten ilmastonmuutos vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen. He tiesivät yksinkertaisesti liian vähän asiasta. Toisaalta he olivat uteliaita tietämään enemmän ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Pyökin runko

Seuraava viikko alkoi faktaluennolla ilmastonmuutoksen vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen. Keskeistä luennossa oli kertoa opiskelijoille, miten merkittävää on ilmastonmuutoksen kannalta juuri havumetsävyöhykkeen säilyminen. Havumetsävyöhykkeellä hiilidioksidi on kerääntynyt suurimmaksi osaksi maaperään, kun taas sademetsässä hiilidioksidi vapautuu takaisin ilmakehään eikä varastoidu maaperään. Havumetsävyöhykkeellä tapahtuvat mittavat avohakkuut palauttavat hiilidioksidin takaisin ilmakehään ja lisäävät täten merkittävästi ilmakehän hiilidioksidin määrää.

Luentopäivän jälkeen ohjelmassa oli ulkonaoppimisen päivä. Tapasimme opiskelijat paikassa, josta löytyvät tavallisimmat lehtipuut; koivu, raita, haapa, tammi, jalava, pyökki, leppä pihlaja ja tuomi.

Keräännyimme vanhan jalavan ympärille ja muistelimme pohjoismaista kertomusta maailmanpuu Yggdrasilista. Kerroin tarinan metsänkuninkaan Tapion pojasta, joka joutui rajuilmaan ja pyysi suojaa koivulta ja pajulta, mutta ei saanut. Lopulta poika sai suojan kuusen alta. Kun mestänkuningas Tapio sai kuulla tämän, hän palkitsi havupuut ja antoi näiden olla ikivihreitä, kun taas lehtipuut menettävät lehtensä aina talven tullen.

Tämän jälkeen oppilaat jaettiin pareihin, ja heidät ohjeistettiin tekemään aistiharjoituksia erilaisten lehtipuiden kanssa.

Pyökkiä kuuntelemassa

Aistiharjoitukset ovat teatterin tekijän perusharjoituksia ja perustuvat Stanislavskin psykofyysisen teatterin perinteeseen. Tekemällä aistiharjoituksia voi herättää sisäisiä mielikuvia ja kehittää tunnemuistia. Pareja pyydettiin tutustumaan erityisen tarkasti lehtipuiden silmuihin.

Pyökin silmu ja tyhjä siemenkota

Tutustuttuaan puihin koskettamalla, kuuntelemalla, haistamalla, maistamalla ja katsomalla parit kertoivat toisilleen, mitä puu kertoisi, jos sillä olisi mahdollisuus artikuloida ajatuksiaan. He kertoivat puun oman tarinan yksikön ensimmäisessä persoonassa.

Omaa puuta etsimässä

Tämän jälkeen osallistujat saivat kopioidun tietopaketin eri lehtipuista ja heidän eteensä levitettiin laminoituja kuvia silmuista, rungoista ja puiden kruunuista. Nyt osallistujien tuli kyetä tunnistamaan oma puu muiden puiden joukosta. Viimeisenä tehtävänä ulkona oppimisen päivänä oli yhdistää ensimmäisen persoonan autobiografinen narratiivi luonnontiteteelliseen faktasanastoon ja tehdä teksti, joka esitettiin muille puun luona.

Puutarinan jakaminen muiden kanssa

Etsiessämme reflektion muotoja pyysimme osallistujia löytämään kolme avainsanaa, jotka kuvaavat ulkona oppimiseen kokemusta. Alla oleva sanapilvi on tulos avainsanoista.

Sanapilvi ulkopäivän kokemuksesta

Tässä sanapilvessä keskeisimmäksi nousee opettavainen ja tämä sana sai meidät tutkijoina miettimään, miksi useat osallistujat olivat kiinnittäneet huomiota nimenomaan siihen, että päivä oli opettanut heille jotain. Käytimme didaktisen käytännön ja osallistujien reflektioiden analyysissa Howard Gardnerin (2006) moniulotteista lahjakkuusmallia. Hän nimeää kahdeksan eri lahjakkuuden aluetta: lingvistinen, loogis-matemaattinen, musiikillinen,  spatiaalinen, kehollis-kinesteettinen, naturalistinen, interpersoonallinen ja intrapersoonallinen. Otimme mukaan myös yhdeksännen lahjakkuuden lajin, spirituaalisen lahjakkuuden, joka ympäristön ja ihmisen välisiä suhteita käsittelevässä tutkimuksessa tarkoittaa muun elämän eksintentiaalisen olemassaolon kunnioittamista ja on näin ollen läheisesti suhteessa eettisiin valintoihin.

Artikkelissamme, jota kirjoitamme parasta aikaa, tulemme osoittamaan, että monipuolisia opetusmenetelmiä käyttävä taideperustainen ympäristökasvatus koskettaa syvästi osallistujia, koska eri opetusmenetelmät koskettavat lahjakkuuden eri osa-alueita. Taideperusteisen opetuksen tulee kuitenkin kulkea käsi kädessä luonnontieteellisen tiedon kanssa ulkona, jossa ympäristössä tapahtuvat muutokset ovat silminnähtäviä, korvin kuultavia ja ihon pinnalla tuntuvia.  Draamapedagogisten metodien, luonnontieteellisen tiedon ja ulkona oppimisen kohtaamispisteessä on ekososiaalisen transformaation mahdollisuus ihmisten suhteessa ympäristöön.

Heli Aaltonen toimii draaman ja teatterin apulaisprofessorina Norjassa (NTNU – Norges teknisk-naturvetenskapelig universitet), http://www.ntnu.edu/employees/heli.aaltonen

Blogikirjoituksen innoittajia: Gersie, Alida, Nanson, Anthony & Schieffelin, Edward (2014). Storytelling for a Greener World. Gloucestershire: Hawthron Press.

Kuvat: Heli Aaltonen