Terveisiä maailman ympäristökasvatuskonferenssista Bangkokista
Niina Mykrä
Kymmenes maailman ympäristökasvatuskonferenssi World Environmental Education Congress WEEC 2019 järjestettiin Bangkokissa 3.-7.11.2019. Kansainväliset WEEC-ympäristökasvatuskonferenssit kokoavat ympäri maapalloa tulevia tutkijoita ja ympäristökasvatuksen muita toimijoita yhteen joka toinen vuosi eri kaupunkeihin. Vuonna 2019 konferenssi järjestettiin ensimmäistä kertaa Aasiassa, ja mukana oli kongressin ilmoituksen mukaan yhteensä yli 1800 osallistujaa viideltä manterelta yli 60 maasta, joskin paikan päällä osallistujamäärä ei vaikuttanut ihan näin suurelta: esityksiä oli noin kolmesataa, ja valtaosa esittäjistä aasialaisia. Teemana oli paikallinen tieto, viestintä ja globaali yhteenkuuluvaisuus (Local Knowledge, Communication and Global Connectivity).
Konferenssin pääluennoissa kiinnitti huomiota taloudellinen kestävyyden korostuminen ekologisen kestävyyden mahdollistajana: pääpuhujat esittelivät yritysten ympäristöhankkeita ja järjestöjen paikallistaloutta kohentavia projekteja. Lisäksi esiteltiin vihreitä kouluja ja yhdyskuntien ympäristöhankkeita Aasiassa. Henkilökohtaisesti vaikuttavin pääluento oli kuitenkin Wienin yliopiston professori Wladyslaw W. Szymanskin uutta informaatiota sisältävä esitys ilmansaasteista, ilmastosta, aerosoleista ja kaasuista. Hän totesi, että jo vuonna 1661 John Evelyn totesi ilman epäpuhtauksien olevan kuolettavia kaupunkien kasvaessa (kuva Szymanskin esityksestä alla), eikä kannata odottaa uutta 350 vuotta, että asialle alettaisiin tehdä jotain, sillä WHO:n raportin mukaan 1,8 miljardia lasta hengittää päivittäin saastunutta terveyden ja kehittymisen vaarantavaa ilmaa. Ratkaisun Szymanski näkee piilevän rakenteiden, teknologian, käyttäytymisen ja lainsäädännön kehittämisessä.
Konferenssien esityssessiot loivat toivoa: Kuuntelin esityksiä monista onnistuneista projekteista ja toimintamalleista eri maissa. Kun ilmastokriitikot valittavat, että Kiinassa tai muissa väestöltään suurissa Aasian maissa pitäisi toimia, konferenssin perusteella näin jo tapahtuu joka puolella maapalloa. Jäin kuitenkin kaipaamaan oman tutkimukseni näkökulmaa: filosofista keskustelua ympäristökasvatuksesta ja toimintakulttuureista, kulutuskulttuurin kritiikkiä sekä yhteisöllisen vallan ja vastuun näkökulmaa. Bob Jicklingin esitys ja pyöreä pöytä -sessio aiheesta ”Wild Pedagogies: Renegotiating Education in the Anthropocene” olivat ilahduttavia poikkeuksia. Jickling on ollut mukana järjestämässä liikkuvia seminaareja, jossa seminaariväki luentosalin jäykkien esityksien sijaan liikkuu luonnossa paikasta toiseen pysähtyen välillä keskustelemaan sopivalle kalliolle tekniikattomien alustusten pohjalta. Mikäpä olisi parempi tapa järjestää ympäristökasvatuksen tutkimukseen keskittyvä seminaari! Sain häneltä lupauksen tulla pyydettäessä myös Suomeen, eikä palkkio olisi hänen mukaansa ongelma. Bob Jickling on julkaissut muutaman muun kanssa asiasta myös kirjan, joka on lainattavissa sähköisenä versiona ainakin Tampereen yliopiston kirjastosta.
“Maybe, also a decolonization of the environmental education languages and patterns is needed.”
(Mario Salomone, WEEC sihteeristö)
Konferenssi herätti myös paljon ajatuksia kulttuurieroista lännen ja idän välillä. Koko tilaisuuden avasi Thaimaan prinsessa Maha Chakri Sirindhorn, jonka palvonta oli jumalallista avustajien kontatessa tyynyllä olevien vallan merkkien kanssa prinsessan jaloissa lavalla. Prinsessan puhe sen sijaan oli moderni ja kannustava, mutta puheen jälkeen kaikki esitykset olivat lavan sijaan lattialla, koska tulkintani mukaan prinsessan siirryttyä lattian tasolle muut eivät voineet esiintyä lavalla. Sessioissa monien esittäjien englannin taito oli heikko, eivätkä kaikki tutkijat ymmärtäneet englanniksi esitettyjä yksinkertaisiakaan kysymyksiä. Muutamien epäonnistuneiden kontaktiyritysten jälkeen suuntasin tauoilla pöytiin ja ryhmiin, joissa kuulin puhuttavan englantia. Mielenkiintoisia keskusteluja syntyikin esimerkiksi australialaisen Elaine Lewisin kanssa, jonka koulujen ympäristötyöhön ja systeemisyyteen liittyvää väitöstutkimusta olin juuri lukenut, ja eteläafrikkalaisen Cathy Dzerefoksen kanssa, jonka alaa ovat syötävät hyönteiset ja niihin liittyvä ympäristökasvatus. Omassa englanninkielisessä kuplassa oli mukava olla, mutta mitä jäi oppimatta?
Konfernssin järjestelyt toivat esille oman lukunsa kulttuurieroista: informaatio ohjelmasta perustui verkkosivuihin, mutta wlani toimi vain iltapäivisin, esitysten paikat vaihtelivat, aikataulut eivät pitäneet ja infotiskillä ei tiedetty perusasioita kuten kahvitauon paikkaa. Lisäksi ohjelmakirja, abstraktikirja ja papereiden kokoelma ’Proceedings’ julkaistiin verkkosivuilla vasta hyvän aikaa konfrenssin jälkeen. Mietin ovatko vaatimukset täsmällisyydestä länsimaista hapatusta ja onko asiasta ärsyyntyminen vain minun länsimainen ongelmani. WEECin yleissihteeristön jäsen Mario Salomone totesi konferenssin alussa, että Aasiasta on paljon opittavaa, ja tarvitaan ympäristökasvatuksen kielen ja muotojen dekolonisaatiota. Tässä on paljon tehtävää, kun yhteinen kieli ja toimintatavat ovat hakusessa, ja minuakin inspiroi eniten länsimaita edustavien esittäjien esitykset. Ehkä minun on aika lähteä kiinan kurssille.
Seuraava WEEC järjestetään Prahassa 4.-8.10.2021 teemalla ”Building bridges”. Sinne pääsee matkustamaan Suomesta näppärästi junalla. Laitetaanpa kalentereihin!
Jos haluat lukea enemmän ajatuksiani Thaimaasta ympäristökasvattajan silmin, löydät artikkelini asiasta tammikuussa 2020 julkaistavasta Ympäristökasvatuksen verkkolehdestä.
Kirjoittaja Niina Mykrä viimeistelee väitöskirjaansa Tampereen yliopistossa liittyen ekologisen kestävyyden edistämiseen peruskoulussa, ja palaa työhönsä Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liiton toiminnanjohtajana helmikuun 2020 alussa
