Tieteiden välillä liikkuva tutkija tarvitsee kaverin

Essi Aarnio-Linnanvuori

Aloitteleva tutkija ei pysty ymmärtämään kaikkea kaikesta. Siksi tieteenalojen välisiä rajoja on helpompi ylittää yhdessä kuin yksin.

Ympäristö- tai kestävyyskasvatuksen tutkimusaiheekseen valinnut aloitteleva tutkija – minun tapauksessani tohtorikoulutettava – joutuu väistämättä kohtaamaan aihepiirin tieteidenvälisyyteen liittyviä haasteita. Ympäristö on monialainen ja monimutkainen kasvatuksen sisältö, ja tieteidenvälisyys on kuulunut jo pitkään ympäristökasvatuksen perusperiaatteisiin. Toisaalta ympäristökasvatuksen tutkimuksen kenttä on sekin monialainen.  Tutkimusta tehdään esimerkiksi kasvatustieteen, ympäristötieteiden, maantieteen ja taiteen kontekstissa.

Kun itse aloittelin väitöstutkimustani, kohtasin tieteidenvälisyyteen liittyviä haasteita varsin pian. Tutkijalle vieraan tieteenalan sisällöt ovat luonnollisesti uusia, mutta myös tieteenalojen totutuissa käytännöissä voi olla eroja. Esimerkiksi kasvatustieteelliseen lehteen kirjoittavalle ympäristötieteilijälle saattaa tulla yllätyksenä, millaisia käsitteitä pidetään helposti ymmärrettävinä ja mitkä taas vaatisivat perusteellista avaamista. Lisäksi samoja käsitteitä saatetaan käyttää ja tulkita eri tieteellisissä perinteissä kovin eri tavoin. Uuteen aihepiiriin perehtyessään ei aloitteleva tutkija välttämättä tiedä, mistä aloittaisi tai mihin suuntaan siitä jatkaisi.

Suurin apu on keskustelu

Omassa monialaisessa tutkimusprosessissani suurin apu on ollut keskustelu eri tieteenalojen edustajien kanssa. Tutkimukseni käsittelee ympäristöopetusta historian, yhteiskuntaopin, uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineissa, ja olenkin matkan varrella ehtinyt keskustella paitsi näiden oppiaineiden opetuksen tutkijoiden, myös muun muassa kasvatustieteen, luonnontieteiden, filosofian, teologian, musiikkikasvatuksen ja kuvataiteen alan edustajien kanssa. Kaikki nämä keskustelut ja kohtaamiset ovat syventäneet ymmärrystäni joko tutkimusaiheesta tai tutkimuksen metodologiasta. Muutamasta keskustelukumppanista on lisäksi tullut vuosien varrella hyvä ystävä!

Verkostoja on mahdollista rakentaa itse, mutta se on työlästä ja aikaa vievää. Tieteiden välillä liikkuessa ei ole yhtä selvää tutkimusyhteisöä, johon tutkija voisi itsensä ankkuroida. SIRENE-verkosto onkin erityisen tervetullut apu aloittelevalle tutkijalle, jolta puuttuvat valmiit kontaktit tutkimusmaailmasta.

Essi Aarnio-Linnanvuori työskentelee ympäristökasvatuksen asiantuntijana WWF:llä ja viimeistelee väitöskirjaa Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitoksella.

Kuva: Essi Aarnio-Linnanvuori