Vartiosaari polulta nähtynä

Mia Kunnaskari

Oletko käynyt Helsingin 48. kaupunginosassa? Muutama vihje: se on 82 h kokoinen saari, se kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (RKY 2009) osana Helsingin höyrylaivareittien kesähuvila-asutusta, siellä ei ole yhtään autoa tai asfaltoitua tietä, pääsy on ainoastaan vesiteitse ja Helsingin kaupunki suunnittelee sinne tiivisti rakennettua saaristokaupunginosaa (5 000 – 7 000 asukasta).

Jos et ole käynyt Vartiosaaressa, olet kuitenkin varmasti joskus käynyt luontopolulla. Luontopolku on yksi yleisimmistä retkeilypalveluista. Suomessa niitä on satoja, jopa tuhat, ja suurin osa niistä sijaitsee metsässä. Luontopolku tuntuu ikiaikaiselta keksinnöltä, mutta on nykymuodossaan varsin uusi. Luontopolkuesityksiä (opastauluja jne.) tutkinut Ilona Hankonen kuvaa, että alkujaan luontopolut ovat olleet yleisötapahtumiin tehtyjä tietokilpailuja, ja että kiintein opastauluin tai -rastein varustettujen polkujen käytäntö alkoi vakiintua Suomessa 1970-luvulla. Hankonen löysi tutkimuksessaan kaksi vahvaa luontopolkudiskurssia: metsätalous- ja luonnonsuojeludiskurssit. Kun kuljemme luontopolulla, tutustumme samalla yleensä joko vihreään kultaan tai arvokkaisiin luontotyyppeihin.

Kohti tuntematonta

Vartiosaaren maa-alueista noin 90 % ja saaren noin viidestäkymmenestä huvilasta reilu puolet on kuulunut Helsingin kaupungille vuodesta 1980. Virkistyskäyttö on ollut sallittua jokamiehenoikeuksilla, mutta saari on jäänyt helsinkiläisillekin tuntemattomaksi. Kyse on yksinkertaisesti ollut tiedotuksen, yhteysliikenteen, polkujen ja karttojen puutteesta. Saari on tunnettu lähinnä mereltä tai rannalta nähtynä maisemallisena elementtinä, vihreänä saarena.

Maantietelijät Marko Leppänen ja Wolfgang Zeller kiinnostuivat saaresta vuosituhannen vaihteessa, ja tutustuivat saareen käytännössä sitä asumalla. Heidän käytössään on ollut Aaltoliike ry:n kerhotalona Margareta-Torp, yksi kaupungin omistamista ja yhdistyksille vuokraamista huviloista. Haastattelussa Leppänen kuvasi, että luontopolusta tuli toiminnan pääkontribuutio saarelle. Hienoa saariympäristöä haluttiin jakaa ja tehdä tunnetuksi. Linnuntietä vain 7 kilometrin päässä keskustasta sijaitseva saari alkoi noihin aikoihin kiinnostaa kaavoittajia (virkistysalue vs. asuinrakentaminen). Yleiskaavassa 2002 saari jäi edelleen välitilaan, selvitysalueeksi.

KUVA 2: Vartiosaaren jakaminen Vartiosaari-päivän ja Elämyspolun keinoin haastoi kokijan osallistumaan.

Elämysten saari

Luontopolun esittämiskonventiot ovat varsin vakiintuneet. Leppäsen ja Zellerin ensimmäinen luontopolkuidea sisälsikin elementteinään kiinnostavat kohteet, niitä yhdistävän polun, kartan ja kertomukset kohteista. Maantietelijöinä he kuitenkin osasivat haastaa perinteisen luontopolun ja -kuvauksen normeja. Esittelytapa on monipuolinen: rakennetun ympäristön kohteet, luonnonmuistomerkit, perinnemaisemat ja ”postikorttimaisemat” mahtuvat kaikki mukaan. Lisäksi polulla on kohteita, jotka lähestyvät ympäristö- tai ITE-taidetta (jatulintarha ja Tonttukirkko). Kohteita esittelevät tekstit on koottu laminoiduille, satukirjanomaisesti kuvitetuille A4-arkeille. Kuvituksesta vastasi kuvataideakatemialainen Sofia Bilius. Tekstejä muokattiin vuosien mittaan, ja niille tyypillistä oli nostaa esille paikallisia tarinoita. Tekijät eivät haluneet käsitteelliseen luontokokemukseen pakottavia opastauluja maastoon, joten tekstit on aarrekarttojen tapaan piilotettu puisiin putkiloihin, jotka sulautuvat maastoon.

Elämyspolku avattiin vuonna 2001, ja sisälsi ensin 13 kohdetta. Seuraavana vuonna polkuun lisättiin metsätalkoissa löytynyt, geneettisesti harvinainen tapionkuusi.  Vuonna 2002 polku valittiin Yhtyneiden Kuvalehtien luontopolkukilpailussa Suomen hienoimmaksi 70 ehdokkaan joukosta. Valinnassa painotettiin kansalaisaktiivisuudesta syntyneitä polkuja. Leppänen ja Zeller organisoivat luontopolun ohessa myös saaren verkkosivut ja jopa soutuveneiden lainaustoimintaa. Tekijöiden varsinaisena toiveena on kuitenkin ollut haastaa saaresta kiinnostuneet kokemaan paikkaa henkilökohtaisesti. Vuodesta 1996 järjestettyjen Vartiosaari-päivien ohella polku onkin ollut tärkeimpiä Vartiosaareen tutustumista edistäviä, kehollista osallistumista vaativia konsepteja.

KUVA 3: ITE-arkkitehtuuria edustava Tonttukirkko on yksi polun suosikkipaikoista. Se on rakentunut vuosien mittaan paikallisin talkoovoimin. Luontopolkuputkilon voi löytää maastoutuneena vasemmasta reunasta.

Päivitys: terveysluontopolku

Vuonna 2013 polku sai päivityksen terveysluontopoluksi Sitran kokeiluhankkeena. Toteuttajana toimi Luonnontie-yritys ja yhtestyötahoina Metla ja Helsingin kaupunki. Kokeiluhankkeessa laadittiin luonnon terveysvaikutuksiin pohjautuva omatoiminen kävelyreitti testiryhmien kanssa vuorovaikutuksessa, ja samalla Metlan asiantuntijat arvioivat tutkimuksellista potentiaalia. Hanketta johti biologi Adela Pajunen Luonnontiestä. Vaikka Marko Leppänen onkin Pajusen kanssa toinen käsikirjoittajista, Vartiosaari ei ollut suunnitteluvaiheessa lukkoonlyöty lähtökohta. Luonnontiessä pohdittiin yleisesti sellaisen luontopolun tekemistä, mikä kannustaisi ihmisiä kokemaan hyvinvointia luonnosta. Lopulta todettiin, että Vartiosaari kattaa hankkeen tavoitteet, ja lopulta elämyspolun reitti sellaisenaan osoittui optimaalisimmaksi. Tekstit uusittiin terveysvaikutusten näkökulmasta. Pajunen kertoo, että rastitehtävät laadittiin hyvinvoinnin kokemuksen lisäämisen kautta. Tehtävien piti olla riittävän helppoja, mutta toisaalta oivaltavia ja tehokkaita. Esimerkkeinä yksinkertaisista, voimakkaasti virkistävistä tehtävistä Pajunen mainitsee avojalkailun kalliolla ja takaperin kävelyn kärrytiellä. Tämäntyyppiset tehtävät eivät vaadi välineitä tai rakenteita, ja ovat mahdollisimman suuren joukon saavutettavissa ilman esimerkiksi taloudellista panosta — tärkeitä asioita mm. yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Pajunen kuvaa, että tavoitteena oli esitellä yhtä aikaa luonnon paikkoja ja luontoa, ja nimenomaan hyvinvointikokemuksen kannalta. Vartiosaaressa Pajusen mielestä on erityisen mielenkiintoista se, kuinka paljon siellä on luonnon ja kulttuurin vaihtelua suhteessa kokoon. Terveysluontopolun paikaksi Vartiosaari valikoitui, koska sieltä oli löydettävissä niin paljon elvyttävän ympäristön piirteitä suhteessa kokoon. Myös sijainti on tärkeä: elvyttävän paikan pitää olla kokijan saavutettavissa. Elvyttävyyteen liittyy olennaisesti tunnusmerkkinä psykologinen being away -kokemus. Being away, irtiotto, on tunne, jonka heräämistä edesauttaa fyysinen ponnisteleminen paikan saavuttamiseksi, mutta siirtymä voi olla myös symbolinen. Vartiosaaressa pieni venematka soutaen tai laivalla tuottaa siirtymän, ja potentiaalisia elpyjiä on saaren tuntumassa tietenkin lukuisia.

Vielä on hetki aikaa

Leppänen ja Zeller halusivat esitellä saarta toisille, mutta toisaalta he halusivat myös, että jokainen löytää oman Vartiosaarensa. Tekijät kuvasivat haastattelussa, että he halusivat polusta kokemuksen, joka ei ole liian erilainen alkuperäisestä. Löytämisen ilo haluttiin säilyttää.

Vielä on hetki aikaa kokea löytämisen iloa saaressa. Kesäkaudella saareen pääsee itäisen saaristoreitin laivoilla, ja jos jäät kantavat, Reposalmesta kulkee talvella jäätie. Saaren yhdistystoimijat auttavat mielellään tutustumiskäynneistä haaveilijoita. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä, niin autan järjestelyissä (mia.kunnaskari@gmail.com). Luontopolku mahdollistaa saaren ymmärtämistä esittelemällä eri paikkoja, ja samalla se on tehnyt saaresta koettavan ja elettävän yhdistäessään paikkoja ja toimijoita.

Blogikirjoituksen lähteitä ovat Marko Leppäsen ja Wolfgang Zellerin haastattelu 18.7.2017, Adela Pajusen haastattelu 14.8.2017 sekä kirjallisista lähteistä etenkin:
Hankonen, Ilona (2011). Luontopolun metsä – metsää koskevien luontopolkuesitysten diskurssianalyyttinen tulkinta. 215-225. TERRA 123: 4, 2011.
Pajunen, Adela ja Luonnontie (2013). Terveysmetsä Helsingissä. Helsinki, Sitra. 8 s.
Salonen, Kati ja Mona Schalin Arkkitehdit Oy (2013). Vartiosaaren kulttuuriympäristöselvitys — historia, ominaispiirteet, arvot ja merkitys. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2013:2. 120 s.
Strang, Jan (2016). Saaristounelmia Helsingissä — Vartiosaaren ja Helsingin itäsaariston pienten saarten historia. Antiikki-Kirja, Helsinki. 366 s.
Vartiosaaren kartta: http://www.strang.fi/vartiosaari/kartta/. Luettu 23.8.2017.

Kirjoittaja on FM ja kulttuuriympäristön tutkimuksen opiskelija Jyväskylän yliopistossa ja valmistelee artikkelia Vartiosaaresta.

Kuvat: Mia Kunnaskari, KUVA 1: Vartiosaaren luontopolku kulkee Sunnanvikin kartanon villiintyneen puutarhan halki. Luonto ja kulttuuri lyövät kättä pitkin polkua.