Ympäristöopetuksen monialaisuus haastaa erikoistuneen aineenopettajan
Essi Aarnio-Linnanvuori
Ympäristötutkimus on tieteidenvälistä. Ympäristöongelmat ovat yhteiskunnan ongelmia. Ympäristöopetus mielletään kuitenkin usein vain luonnontieteiden tehtäväksi. Miksi näin? Miten ympäristöaiheita voidaan käsitellä yhteiskunnallisissa oppiaineissa? Tästä ihmettelystä lähdin joitakin vuosia sitten suunnittelemaan väitöstutkimusta. Prosessin lopputulos, artikkelimuotoinen väitöskirja nimeltä Ympäristö ylittää oppiainerajat: Arvolatautuneisuus ja monialaisuus koulun ympäristöopetuksen haasteina tarkastettiin Helsingin yliopistossa tammikuussa. Kokoan tähän tutkimukseni keskeisiä tuloksia.
Tarkastelin tutkimuksessani historian, yhteiskuntaopin, evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon ympäristöopetukseen liittyviä kysymyksiä. Nämä oppiaineet valitsin, koska niissä kaikissa käsitellään ympäristökasvatuksen kannalta kiinnostavia teemoja, kuten vastuullista kansalaisuutta, osallisuutta, etiikkaa, kriittistä ajattelua ja demokraattista päätöksentekoa. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu yhteiskuntaopin ja katsomusoppiaineiden oppikirjoista sekä edellä mainittujen oppiaineiden aineenopettajien haastatteluista. Lisäksi haastattelin maantieteen aineenopettajia ja yhtä luokanopettajaa.
Haastava monialaisuus
Kaiken kaikkiaan tarkastelemieni oppikirjojen ympäristösisällöt olivat etupäässä niukkoja. Ympäristöaiheita tai kestävää kehitystä käsiteltiin usein irrallisena aiheena, ja ympäristönäkökulman sekä kirjan muiden sisältöjen välillä saattoi olla ristiriitoja. Yllättävänä pidin sitä, että katsomusoppiaineen oppikirjassa saatettiin toisinaan esittää luonnontieteellistä tietoa ja jättää oppiaineen oma ympäristönäkökulma vähälle käsittelylle. Käsitykset ympäristöstä luonnontieteiden aiheena tuntuukin istuvan tiukassa. Myös muutamat haastattelemistani aineenopettajista mielsivät ympäristöaiheet ensisijaisesti luonnontieteeksi.
Onnistuneita monialaisen ympäristöopetuksen kokemuksia oli erityisesti niillä opettajilla, jotka olivat löytäneet omaa oppiainettaan tukevan näkökulman ympäristökysymyksiin ja olivat aiheesta innostuneita. Nämä kehittäjäopettajat olivat luottavaisia omiin kykyihinsä käsitellä oppiainerajat ylittävää aihepiiriä.
Maailmanlopun ja pienten tekojen diskurssit
Sekä oppikirjoissa että aineenopettajien puheessa oppilaan ympäristökansalaisuus näyttäytyi melko kapeana. Oppilaalle oli tarjolla lähinnä yksityisen elämän piirissä tapahtuvia arjen ympäristötekoja, kuten jätteiden lajittelemista. Kutsun tätä pienten tekojen diskurssiksi. Nuorille mahdollinen kollektiivinen ympäristötoiminta loisti oppikirjoissa poissaolollaan. Toisaalta oppikirjat kuvasivat ympäristön tulevaisuutta varsin synkäksi ja käyttivät siitä maailmanloppuun liittyviä kielikuvia. Maailmanlopun ja pienten tekojen diskurssien välillä onkin melkoinen jännite: ympäristöongelmien vakavuuden ja oppilaan omien vaikutusmahdollisuuksien välinen kuilu kasvaa kovin suureksi.
Haastattelemani opettajat nimesivät monenlaisia tapoja, joilla yksilö voi toimia ympäristövastuullisesti, ja monet heistä korostivat yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeyttä. Kuitenkin myös opettajien puheessa oppilaan ympäristökansalaisuus näyttäytyi kovin kapeana. Vaikuttavimmat arjen ympäristöteot sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen olivat vaihtoehtoja lähinnä aikuisille.
Miten koulun ympäristökasvatusta tulisi kehittää?
Hyvän ympäristöopetuksen toteuttamiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan jokainen opettaja joutuu itse luomaan oman persoonallisen tapansa opettaa. Voidakseen toteuttaa korkealaatuista, monialaista ympäristöopetusta, erikoistunut aineenopettaja tarvitsee kuitenkin kollegoiden ja koulun johdon tukea sekä aikaa. Lisäksi olisi tärkeä varmistaa, että aineenopettajan koulutuksen jälkeen jokainen valmistuva opettaja tunnistaa oman oppiaineensa keskeisimmät ympäristösisällöt.
Oppilaan ympäristökansalaisuuden vahvistamiseksi tarvitsisimme laajaa keskustelua ympäristökasvatuksen toimijoiden piirissä. Millaisia kollektiivisen ympäristötoiminnan muotoja voimme tarjota lapsille ja nuorille? Uudet opetussuunnitelmat kannustavat osallistavaan opetukseen, jossa tehdään yhteistyötä myös koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Osallisuutta ja toivoa tukevaan ympäristökasvatukseen pitäisi olla edellytyksiä, jos opetussuunnitelmiin kirjatut ideat saadaan vietyä onnistuneesti käytäntöön.
Essi Aarnio-Linnanvuori työskentelee WWF:llä ympäristökasvatuksen asiantuntijana. Hän väitteli tammikuussa 2018 filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta aiheenaan ”Ympäristö ylittää oppiainerajat : Arvolatautuneisuus ja monialaisuus koulun ympäristöopetuksen haasteina”. Aarnio-Linnanvuori haluaa kehittää kokonaisvaltaista ilmasto- ja ympäristökasvatusta, jossa tuetaan lasten ja nuorten kasvua aktiivisiksi ympäristökansalaisiksi.
