Ympäristötaiteen kasvatuksellinen ulottuvuus

Maria Huhmarniemi

Voiko ympäristötaide olla didaktista? Onko didaktisuus taiteen laatutekijä? Ketä taide kasvattaa? Nämä kysymykset heräävät tarkastellessa Ympäristötaidetta matkailun alueille -hankkeen tuloksia, joita esitellään Ympäristötaidetta Lapin matkailuun -kirjassa. Kirja julkaistaan Lapin yliopistossa Rovaniemellä 28.9.2018.

Ympäristötaidetta matkailun alueille on Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan ja Lapin taiteilijaseuran yhteistyöhanke, jossa tavoitteena on ollut tukea matkailuympäristöjen kehittämistä ympäristötaiteen keinoin. Hankeen tavoitteena on ollut lisätä ympäristötaiteen käyttöä matkailussa.

Neljä käytännön kehittämiskohteeseen tehtyä suunnitelmaa ovat olleet hankkeen keskeisiä toimenpiteitä vuosina 2017 ja 2018. Tavoitteena on ollut tukea erityisesti kesämatkailua. Hankkeessa taiteilijan työ integroitui matkailuympäristöjen muuhun suunnitteluun ja rakentamiseen, ja tietoa tuotettiin muassa integroidusta ja soveltavasta ympäristötaiteesta sekä taidekonsultoinnista.

Ranuan eläinpuistossa hanke sisälsi ympäristötaideteosten ideointia ja suunnittelua. Taiteilija Maija Kovari suunnitteli julkisen teoksen, jonka eläinpuisto myös tilasi häneltä. Teos on installaatio, joka konkretisoi ympäristötaiteen yhden mahdollisen didaktisen ulottuvuuden. Teos kehottaa vastuulliseen elämäntapaan ja yleisön odotetaan valokuvaavan itsenä ympäristöystävällisyyttä lupaavien julkilausumien edessä. Teos toteutettiin kesällä 2018.

Kuva: Ranuan eläinpuistoon toteutettu Maija Kovarin teos Seven Steps to Save the Ocean (2018). Kovari teksi teoksen alustavan suunnitelman YMA-hankkeen työntekijänä ja eläinpuisto tilasi teoksen häneltä. Kuvat: Salla-Mari Koistinen.

Matkailu ei ole tyypillinen konteksti ympäristökasvatuksen tarkasteluun. Matkailussa on kuitenkin uusia suuntia, kuten niin sanottu luova matkailu, jossa korostuu matkailijoiden mahdollisuus oppia jotakin osana matkailupalveluja. Tämä rakentaa siltaa ympäristötaiteesta ja matkailusta ympäristökasvatukseen.

Miten ympäristötaide kasvattaa?

Kun Maija Kovarin teos Ranuan eläinpuistossa alleviivaa ympäristötaideteoksen kasvattavaa kokemista, ympäristötaiteella on myös muita didaktisia ulottuvuuksia, jotka liittyvät sekä luonnon moniaistiseen, aktiiviseen ja herkistyneeseen havainnointiin, teoksen mahdollisesti välittämiin tarinoihin, sekä teoksen toteuttamisen yhteisöllisyyteen.

Ympäristötaideteosten kokeminen esimerkiksi retkeilyreittien varsilla edellyttää kävelyä, pyöräilyä tai muuta vastaa luonnossa liikkumisen tapaa. Ympäristötaide voikin innostaa erilaisia yleisöjä luontoon, mitä pidetään yhtenä ympäristökasvatuksen peruspilareista. Teokset myös ohjaavat havainnoimaan luontoa uusin tavoin: katsomaan tarkemmin, näkemään enemmän tai keskittymään aistikokemuksiin. Ympäristötaidetta Lapin matkailuun -kirjassa tällaista luonnon kokemiseen viitoittamista tarkastellaan sekä teosten että matkailuarkkitehtuurin näkökulmasta. Muun muassa laavut ja hotellihuoneet puissa ja lumi-igluissa korostavat ohutta rajaa luontoon ja johtavat tavallisesta poikkeaviin luontokokemuksiin.

Ympäristötaide voi olla tila- tai paikkasidonnaista. Tilasidonnaisuus viittaa teoksen muotokielen suhteeseen sijoituspaikkaansa, ja paikkasidonnaisuus tarkoittaa teoksen sisällöllistä ja yhteisöllistä suhdetta paikkaan. Sisällöllinen yhteys voi ilmetä esimerkiksi teoksissa, jotka kertovat jostakin paikkasidonnaisesta tarinasta. Teos siis kuljettaa mukanaan ja elävöittää paikallishistoriaa. Tällainen paikan ulottuvuuksien moniulotteinen kokeminen ja tulkinta ovat myös relevanteja elementti ympäristökasvatuksellisesti.

Kuvat: Timo Jokelan teos Huttu-ukon jäljillä Pyhätunturin kiertoliittymässä välittää paikallisia tarinoita. Kuvat: Timo Jokela.

Teoksen toteuttamisen yhteisöllisyys on mielestäni vahvin didaktinen ulottuvuus ympäristötaiteen tekemisessä. Jo 1980-luvulla julkiseen taiteeseen nousi uusi lähestymistapa, josta on englanniksi käytetty nimitystä new genre public art, eli uusi julkinen taide. Siinä taiteilijat käsittelevät teoksissaan yhteiskunnallisia haasteita jossakin yhteisössä ja paikassa osallistaen paikallisia toimijoita mukaan taiteen tekemisen prosesseihin. Tällaista taidetta määritellään yleensä yhteisötaiteeksi. Vuorovaikutus ja kommunikointi ovat sen keskeinen osa. Yhteisöt, ryhmät tai organisaatiot osallistuvat itse taiteen tekemiseen ja taiteilija toimii innostajana, ohjaajana ja koordinoijana.

KUVA: Kuvassa on kyläläisten lumeen tallaamia lumikengänjälkiä Enontekiöllä vuonna 2017 osana Enontekiön taidepolkua, eli ympäristötaidetapahtumien sarjaa. Kyseessä on Juho Hiilivirran suunnittelema yhteisöllinen taideteos. Vastaava menetelmää voi soveltaa myös matkailupalveluksi. Kuva: Juho Hiilivirta.

Lue lisää Ympäristötaidetta Lapin matkailuun -kirjasta:

Timo Jokela, Maria Huhmarniemi, Christa Haataja & Tenka Issakainen (2018). Ympäristötaidetta Lapin matkailuun. Rovaniemi: Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan julkaisuja. Sarja C, Katsauksia ja puheenvuoroja 57.